AJATUKSIA KASVATTAMISESTA

Tavoite nro 1: Terveitä tollereita

Redadict-yhdistelmien jalostusvalinnat tehdään sekä fyysistä ja että henkistä terveyttä painottaen. Arvostan rodun alkuperäistä käyttötarkoitusta ammutun ja haavoittuneen riistan talteen ottajana. Pidän kasvatukseni ohjenuorana pyrkimystä kasvattaa koiria, jotka suoriutuvat helposti rodunomaisista tehtävistä. Nämä samat ominaisuudet, jotka tekevät koirasta hyvän metsästäjän apurin, tekevät siitä myös hyvän harrastuskoiran lajiin kuin lajiin. Niinpä Redadict pentujen vanhempia valittaessa painotetaan terveyden lisäksi käyttöominaisuuksia. Koiran tulee olla ulkomuodollisesti rodunomainen ja ennen kaikkea terverakenteinen sekä osoittanut kykynsä noutajana. Koiraa tulee kuitenkin aina arvioida kokonaisuutena! Se ei ole esimerkiksi pelkät lonkat tai pelkkä nouto-ote.

Fyysinen terveys

Mielestäni tollereiden pahin terveydellinen vitsaus on autoimmuunisairaudet. Autoimmuunisairauksilla tarkoitetaan sairauksia, joissa kehon oma puolustusjärjestelmä alkaa virheellisesti hyökätä omaa elimistöä vastaan. Nämä sairaudet ovat hoitamattomana aina erittäin kivuliaita ja tuskaisia. Aikaisemmin eri autoimmuunisairauksia ei juurikaan tunnettu ja oikean hoidon löytäminen oli sattumasta kiinni. Nykyään oireet tunnistetaan ajoissa ja koira saa asianmukaisen hoidon. Ajoissa ja oikein hoidettu koira voi pääsääntöisesti onneksi kuitenkin elää normaalia koiran elämää. Autoimmuunisairauksien vastustaminen on kuitenkin erittäin vaikeaa, sillä läheskään kaikki sairastapaukset eivät tule tietoon. Näiden sairauksien periytyvyys on edelleen hämärän peitossa, mutta ilmeisesti alttius sairauden saamiseen periytyy. Pyrin valitsemaan sukuja, jotka ovat sairaudesta mahdollisimman vapaita. Täytyy kuitenkin muistaa, että täysin puhtaita linjoja ei ole. Professori Lohen tutkimus toivottavasti valottaa periytymismallia, jotta sairauden vastustaminen on entistä paremmin mahdollista.

Novascotiannoutajat kuuluvat PEVISAan, eli perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmaan. Sen mukaisesti jalostukseen käytettävien koirien tulee olla silmäpeilattuja sekä lonkkakuvattuja. Omassa kasvatustyössäni käytän vain tervelonkkaisia ja -kyynärpäisiä koiria ottaen myös lähisuvun (jalostusyksilöiden sisarukset, vanhemmat, näiden sisarukset ja jälkeläiset) tilanteen huomioon. Luustosairauksien kinkkisin puoli on se, että niiden periytymistä ei tarkkaan tunneta. Ruokinnalla ja liikunnalla on suuri merkitys koiran kasvuiässä, joten terveperimäinen pentu saattaa kehittyä fenotyypiltään sairaaksi. Jos koiralle kehittyy dysplasia, on hyvin yksilökohtaista kärsiikö koira sairaudestaan.

DYSPLASIA- JA KYYNÄRNIVELEN ARVOSTELUASTEIKKO >>>

PRA eli verkkokalvon surkastuminen on vakava silmäsairaus, joka tollereilla useimmiten onneksi on sellaista tyyppiä, joka sokeuttaa koiran vasta vanhuusiässä. Usein koira kohtaa luonnollisen kuoleman ennen täydellistä sokeutumista. Pevisa kieltää silmäpeilauksella sairaaksi todetun koiran jalostuskäytön. Tollereille on saatu käyttöön Optigen-nimisen amerikkalaisyhtiön geenitesti, joka kertoo onko koira geneettisestä terve (genotyyppi A, free), sairas (C, affected) vai kantaja (B, carrier). PRA:n tiedetään periytyvän resessiivisesti, joten juuri tämän seikan sekä geenitestin tuoman kontrollointimahdollisuuden vuoksi en pidä sairautta suurena ongelmana. Suuri ongelma PRA:n ennaltaehkäisemisessä syntyy kun käytetään geenitestaamattomia koiria, joilla ei ole edes testattuja sukulaisia. Koskaan ei voida varmasti tietää onko yksilö terve, kantaja vai sairas. Sairaiden koirien tietoinen tuottaminen on tuomittavaa, mutta en sitä vastoin näe mitään ongelmaa geenitestatun C-tyypin koiran yhdistämisessä A-tyypin koiran kanssa. Tällöinhän saadaan "vain" kantajia. Sairautta ei voida kitkeä pois hetkessä, jotta ei tulla samalla menettäneeksi jotain peruttamatonta. Ensisijaisena tavoitteena tulisikin olla C-tyypin koirien syntymisen ehkäiseminen, jonka jälkeen voidaan ryhtyä rajoittamaan syntyvien kantajien määriä. Kantajienkin käyttö jalostukseen lienee pakollista vielä kauan. Roomaa ei rakennettu päivässä, eikä PRA:ta tule yrittääkään kitkeä sukupolvessa.

PRA:N JA CEA:N PERIYTYMISMALLI >>>

Rodussa esiintyy myös RD:tä (verkkokalvon kehityshäiriö) ja HC:tä (harmaakaihi). Muutamalta koiralta on diagnosoitu CEA, joka on collieroduille tyypillinen silmäsairaus. Periytymismekanismi on resessiivinen eli samanlainen kuin PRA:n periytyminen. Optigenin collieroduille kehittämä testi soveltuu myös tollereille. Mielestäni CEA:sta on noussut suhteettoman suuri melu verrattuna sen haitallisuuteen. Vaikka koira olisikin geneettisesti sairas, on hyvin todennäköistä että sen näkökyky on täydellinen sen koko elämän ajan. Vain 5-10 prosentilla C-tyypin koirista muutokset ovat sen verran vakavia, että vaikuttavat koiran näkökykyyn. Jalostuskoirani CEA-testataan sitä mukaan kun niitä PRA-testataan, sillä en näe mitään syytä jättää CEA-testin tuoma tieto hyödyntämättä.

Muita tollereilla esiintyviä yksittäisiä sairauksia ovat esimerkiksi epilepsia, sydänviat, maksa- ja munuaissairaudet, syövät sekä chondrodystrofia eli luuston kehityshäiriö (kääpiökasvuisuus).

Luonne

Henkinen terveys ja hyvinvointi on vähintään yhtä tärkeä kuin fyysinenkin! Ennen kaikkea koiran tulee olla sinut itsensä ja ympäristönsä kanssa. Hyvän hermorakenteen omaava koira käyttäytyy luontevasti tilanteessa kuin tilanteessa. Pieni hälinä esimerkiksi näyttelyissä ei saa aiheuttaa koirassa voimakkaita reaktioita suuntaan tai toiseen. Täytyy toki muistaa, että nuori koira saattaa käyttäytyä varovaisesti uusia asioita kohdatessaan, mutta arkailu ja pelot eivät saa "jäädä päälle", Palautuminen pitää olla nopea ja koiran tulee kyetä selvittämään asioita itsenäisesti ilman jatkuvaa ihmisen tukea. Tollerin tulee olla reipas ja iloinen, aina valmiina toimintaan. Tietynlainen pidättyneisyys, joka kumpuaa ulos lähinnä välinpitämättömyytenä vieraita kohtaan kuuluu normaaliin tolleri-luonteeseen. Pidättyväisyyttä ei pidä sotkea arkuuteen, jota rodun piirissä jonkun verran esiintyy. Liiallinen arkuus ja luonteen pehmeys saattaa pahimmillaan johtaa siihen, että koira ei voi elää normaalia koiran elämää ja omistajaperheenkin elämästä tulee hankalaa. Tollerin on monesti tietyllä terveellä tavalla omanarvonsa tunteva. Mitä terveempi itseluottamus, sitä todennäköisempää että koira ei hanki itseään hankaluuksiin muiden koirien kanssa tai kyseenalaista asemaansa perheessä. Valitettavasti tänä päivänä aggressiivinenkaan tolleri ei ole harvinaisuus, sillä väärissä käsissä liian suuriegoisen pyrkyrin luonne tai liiallinen pehmeys saattaa ilmetä tällä negatiivisella tavalla. Koska luonne epäilemättä myös periytyy, pyrin yhdistämään koiria, jotka luonteensa puolesta täydentävät toisiaan. Tavoitteena on ihmisen kanssa yhteistyöhön kykenevät työintoinen ja tasapainoinen koira! Luonnetta on vaikea todeta kokonaisvaltaisesti testein tai kokein ja siksi pyrinkin omakohtaisesti tutustumaan itse jalostuskoirieni sekä niiden jälkeläisten luonteisiin. Tosin täytyy muistaa: Viime kädessä kuitenkin omistaja on se tekijä, joka eniten vaikuttaa siihen, kuinka "salonkikelpoisesti" koira aikuisena käyttäytyy.

Tollerin tulee olla innokas tekemään töitä, mutta kyetä myös rauhoittumaan. Ihanteellista olisi, mikäli koira pystyisi "vetäisemään tirsat" kesken koe- tai metsästyspäivän kun mitään ei tapahdu ja terästäytymään taas heti "actionin" alettua. Stressaava sähikäinen ei tähän pysty. Olennainen osa noutajan työtä on vedestä ja kosteikoista noutaminen. Ilman suurta nouto-. ja uimahalua sekä valmiutta fyysisen työn tekoon vaikeissakin oloissa ei tämä onnistu. Tolleri noutaa suuremmankin riistan mikäli nämä asiat ovat kunnossa. Koiran fyysinen koko ei ole ratkaiseva - ratkaisevaa on tahdon voima.

Ulkonäkö

Ajattele rodun alkuperäistä tarkoitusta! Suurikokoisetkin riistat oli saatava talteen hyisistä vesistä, tuulessa ja tuiskussa. Siinä ei saanut suon upotus jaloissa painaa! Tollerin tulee olla "säänkestävä" muutenkin kuin turkiltaan; tarpeeksi voimakas, keskiraskas ja ketterä kyetäkseen tekemään työnsä vaikeassakin maastossa. Jokainen kasvattaja tulkitsee rotumääritelmää hieman omalla tavallaan. Minulle ulkomuodon jalostamisen punainen lanka löytyy käyttötarkoituksesta. Jotta koira kykenee toimimaan, tulee sen olla rakenteeltaan ennen kaikkea oikean tyyppinen. Tolleri on ulkoisesti "pertti peruskoira"! Mikään ei saa olla liioiteltua. Ravin ei tule näyttää samalta kuin Afgaanilla, eikä turkkia tule olla kuin Newfoundlandinkoiralla! Liioitellun raskas luusto ei tee oikeutta koiran luontaiselle liikkumisen riemulle! Omassa kasvatuksessani asetan etusijalle aivan muut asiat kuin ulkonäölliset pikkuseikat, kuten pigmentin värin tai merkkien määrän (kunhan ne pysyvät sallituissa rajoissa). Tärkeitä ulkomuodollisia ja –näöllisiä asioita ovat ennen kaikkea oikea tyyppi, tasapainoiset ja riittävät kulmaukset, sopusuhtainen oikeanmallinen pää sekä oikeanlaatuinen kaksikerroksinen turkki. Sitten kun terveys ja käyttö-ominaisuudet ovat kunnossa, voimme alkaa jalostamaan pelkkää ulkomuotoa.

Matadoriurosten käytön välttäminen

Pyrin välttämään matadoriurosten tai niiden jälkeläisten käyttöä, sillä rodun geneettinen perimä on jo tarpeeksi suppea tällaisenaankin ja jos yhtä urosta käytetään liikaa, saattaa se vahingoittaa suurta osaa koirakannasta. Yksikään koira ei ole niin hieno tai niin hyvä periyttäjä, että se sopisi kaikille nartuille. Vuoden 2006 alusta voimaan astunut urosten jalostuskäytön rajoitus kylläkin vähentää matadorikäytön mahdollisuutta ja käytännössä toivottavasti saa uroksenomistajat myös harkitsemaan milloin antavat urostaan jalostukseen. Rodun tulevaisuuden kannalta on tärkeää, että lukumääräisesti useampia ja erisukuisia koiria käytettäisiin jalostukseen. Matadorikäytön kaltainen geenipoolin kapenema saadaan aikaan myös jatkuvalla samansukuisten koirien jalostuskäytöllä. Samaan hengenvetoon haluan kuitenkin todeta, että etusijalla on aina kasvattamieni pentueiden laatu. Tärkeintä on löytää nartulle sopiva kaikki kriteerini täyttävä uros.

Mahdollisuuksien mukaan pyrin käyttämään ulkomaisia uroksia, joiden sukulinja poikkeavat suomen linjoista. Ulkomainen uros pentueen isänä ei kuitenkaan ole mikään autuaaksi tekevä asia, sillä kokemus on osoittanut etteivät ne ulkomaiset koirat ole välttämättä sen kummempia kuin kotimaisetkaan. Uusi veri on kuitenkin välttämätöntä! Täytyy kuitenkin muistaa, ettei asia aina ole niin yksiselkoinen. Miksi jättää käyttämättä uros, joka on juuri halutunlainen vain siksi että sillä on jo ennestään jälkeläisiä, jotka vielä parhaassa tapauksessa ovat todistaneen isäehdokkaan periyttävän juuri niitä haluttuja ominaisuuksia. Geenipoolin vaaliminen on tärkeä asia, mutta ei aja ohi omista ihanteista tai tavoitteista.

Matala sukusiitosprosentti

Yhdistelmien sukusiitosprosentti tulee pääsääntöisesti olemaan alhainen, sillä toivon näin välttäväni sairauksien kasaantumista. Täytyy kuitenkin muistaa, että katsoopa minkä tahansa tollerin sukutaulua, ei tarvitse edetä kovin pitkälle ennen kuin törmää samoihin koiriin ja sukusiitosprosentti nousee väkisinkin korkeammaksi. Matala sukusiitosprosentti sinänsä ei kuitenkaan ole mikään itseisarvo. Matalan prosentin omaava pentu ei välttämättä ole yhtään parempi kuin mikään muukaan; sukutaulussa esiintyvät ja kertaantuvat koirat ratkaisevat. Kohtuus ja kultainen keskitie pätevät tässäkin asiassa, sillä jos aina pyritään mahdollisimman matalaan sukulaisuuteen, on tilanne ennen pitkää kestämätön kun kaikki koirat ovat toisilleen sukua.

kennelsokeuden välttäminen

Kasvatustoiminnan varmasti vaikein osuus: Jalostuskoiria tulee kyetä tarkastelemaan objektiivisesti. Yhdistelmään valitsemillani koirilla tulee kummallakin olla rodulle jotain annettavaa! Tavoitteenani on viedä rotua eteenpäin, ei pelkästään lisätä koirien määrää. Ei ole yksi ja sama, minkälaisia kasvattamistani koirista kehittyy. Tollerin tulee olla ystävällinen, aktiivinen, terve reipas noutava koira.