UUTISET 2009
27.12.2009 Tiitus 6 vuotta!
Hyvää Syntymäpäivää Tiitukselle ja sisaruksille
kuusivuotispäivänä! Tiitus on mies, joka on kyllä kasvanut
isoksi, muttei vielä aikuiseksi :D Alla todistusaineistoa
aikuismaisista keppileikeistä Myrkyn kanssa.

20.12.2009 UUTISIA JA SYNTTÄREITÄ
Hyvää Joulunalusaikaa kaikille! Vuosi sitten odotettiin
meillä muutakin kuin Joulua ja Pukkia. Tänään nimittäin
vietetään Myrkyn ja sen siskon Readyn yksivuotissynttäreitä.
Kummastakin on kehittynyt oikein mukava tollerinalku, joista
omistajat voivat olla ylpeitä. Hyvää Syntymäpäivää siis
Myrkky ja Ready! Mykyn toinen vuosi tosin alkaa tassu
paketissa, sillä puolikas kynsi jäi viime viikonloppuna
tulematta kotiin lenkiltä ;)
Viikolla saimme
Un-pentueen viimeisimmänkin kuvaustuloksen kun
Kennelliitosta toimitettiin Pihkan viralliset tulokset.
Lonkat B/B ja kyynärät 0:0. Hienoa!
Pikkutytöt kävivät messarissa näytillä. Melkoisella
riskillä ne sinne ilmoittelin kolmisen kuukautta sitten, ja
kokemuksen hakemiseksi se reissu sitten menikin. Kumpikin on
vielä kevyt, Naatti melkoinen luikku. Kumpanakin päivänä
Naatille H ja
Myrkylle EH. Sunnuntaina näytillä oli myös Otto, jonka
tuomari olisi toivonut senkin olevan kompaktimpi ja
tulokseksi EH.
5.12.2009 uutisia ruotsista ja kanadasta
Wautsi wau. Ready on läpäissyt mejän taipumuskokeen ja
pääsee ensi keväänä S JVA-jahtiin. Onnittelut! Kössin ja
Toppan pennuista on nyt kaikki kuvattu ja viimoistenkin
pentujen Gnistan, Finan ja Impan tulokset ovat vanhaa
tuttua: A-lonkat, 0-kyynärät. Hienoa!
Josh on napannut parit pointsit lisää ja voi tituleerata
itsenään myös muotovalioksi. Lienee ensimmäinen kanadaan
viety koira, jolla on yhtä mairea tittelirivistö. Onnea Sue
ja HIT CH Redadict Road Runner SH WCX CD, US WCI!
1.12.2009 AKILIITOA JA KEHÄN KIERTOA
Herra hurjahaukku aka Tiitus on saanut liitää urakalla.
Viime viikonloppun kisojen munausten jälkeen lähdimme
hakemaan uusia mokia Porvoosta ;) Vähän samaan tyyliin homma
nimittäin meni, mutta tällä kertaa ei otettu hyllyjä. Ekalta
radalta vitonen rimalta ja vähän yliaikaa kun koira taas
sinkoili omia reittejä etsimässä kontakteja ;) Tokalta
radalta pari rimaa ja väärä keppien aloitus. Aikaa paloi kun
en saanut koiraa pois väärin aloitetuilta kepeiltä
ennenkuin ne oli pujoteltu kertaalleen loppuun = hävisin
volyymissä. Bitti korkkasi kisauran myös! Jotenkin se oli
varovainen ja mm missasi puomin ylösmenon ja siitä tuli
sitten väärä rata ja hylly. Toinen rata oli jo sujuvampi,
mutta sillekin kepeiltä virhe. Nitro ja Niinäkin kävivät
loikkimassa kotinurkillaan. Pari virhettä mutta hyvä rata ja
sehän on tärkeintä!
Sunnuntaina Bitti ja Rasa näyttäytyivät Turussa.
Molemmille eri ja kumpainenkin kolmas luokassaan. Mutta
Turkkusessa on aina hauska käydä, varsinkin hyvässä
seurassa: Saija ja Ramon. Ilokin oli Turussa ja esiintyi
EH:n arvoisesti sijoittuen käyttöluokan toiseksi. Ilolle
mukava, koiran näköinen arvostelu, johon saa olla
tyytyväinen tuomarin muuten pitäessä vähän toisesta
tyypistä.
26.11.2009 kuvaustuloksia ja pra-tuloksia
Villen kuvaustulokset: A-lonkat ja kyynärät ua. Jippii
:)
Kössin ja Toppan poikien Spexin ja Toppenin
PRA-geenitestin tulos on B eli kantaja.
22.11.2009 pientä päivitystä
Ensinnä suuret onnittelut Kirsille ja
Tinkalle, jotka nappasivat tokon avoimesta luokasta
ykköstuloksen Pieksämäen kisoissa!
Ja terveysrintamalle... Hyvät uutiset ensin: Kössin tytöt
Rasa ja
Emma ovat saaneet viralliset terveystulokset: Lonkat
A/A, kyynärät ja polvet puhtaat :D! Emmalla kyynelaukon
puutos, Rasalla distichiasis, yksi ripsi joka ei onneksi ole
haitannut. Rasan kohdalta nämä tulokset tarkoittavat että
ryhdyn pikkuhiljaa katselemaan sille sulhasehdokasta.
Ja sitten ne vähän ikävämmät uutiset.
Speedy on selvästi hidastanut vauhtia ja onnahdellut
syksyn aikana, joten käytin sitä eläinlääkärillä
tarkistaaksemme etupään kunnon. Vasemmassa olkanivelessä oli
jo parisen vuotta sitten alkava nivelrikko ja sehän se
siellä nyt vihoitteli. Molemmissa kyynärissä oli myös pieniä
muutoksia ja erityisesti vasemmassa olassa selvää
nivelrikkoa. Parin viikon kipulääkekuuri, cartrophen
pistojen sarja ja päivä kerrallaan. Siinä resepti, jolla
koira yritetään saada liikkumaan puhtaasti nyt ja jatkossa.
Tiituksen kanssa avasimme kisauran agilityn
kakkosluokassa I-Hahin kisoissa Purinalla. Kahdelta radalta
hylky, mutta ihan hyvät sellaiset. Kummallakin kerralla
kontaktieste kutsui koiraa enemmän kuin minä, joten väärä
rata. Muuten ihan hyvää ja sujuvaa menoa, mitä koira nyt
kerran karkasi lapasesta ihan totaalisesti. Äijä alkaa
herätä lajiin ;) Samoissa kisoissa kurvaili
Löwe, joka nappasi toiselta radalta nollan. Onnea!
3.11.2009 Reissua, reeniä ja tuloksia
Otto on käynyt parit tokokokeet viimeisen kuukauden
aikana. Eka kerta meni ihan harjoitteluksi, mutta
viikonloppuna on tullut ykköstulos 165 pisteellä. Velipoika
Nitro on kaahaillut agilityssä ja kokemuksen lisäksi
napannut hyvät suoritukset, yksi rata 10 vp. Löwe ja Eeva
kuuluvat kunnoustautuneen agilityssä hekin, samana
viikonloppuna sert ja siirto kakkosiin ja siellä heti
nolla-rata. Onnittelut kaikille!
Itse kotiuduimme eilen kolmen päivän treenisessiolta
Sundsvallista, jossa olimme Marja-Liisan, Rasan ja Daisyn
kanssa. Mentorina jälleen Anita Norrblom. Paljon tuli taas
treeni-ideoita, kommentteja ja ajatuksia, lisää tulee
varmasti kun Anita tulee pitämään kurssia Redadicteille ensi
vuoden alkupuoliskolla ;) Viikonloppu oli muutenkin aivan
ihana, seura huippuluokkaa ja ruoka sekä puitteet
moitteettomat "at Crille's place". Kiitos jälleen koko
porukalle: Maria & Crille, Johanna & Jing, Johanna & Toppen,
Marja-Liisa & Rasa, Elisabeth & Emil, Chatrin & Humla!
Parhaat uutiset tulivat kuitenkin Saksasta! Kimi on
käynyt jälkiseurannoissa ja on lääkityksen poisjättämisestä
huolimatta oma itsensä. Aivolisäke on kunnossa ja koiralla
näyttää olevan vain tyypillistä matalampi kortisolitaso.
Ilmeisesti oireet aiheutuivat vaan poikkeuksellisen kuumasta
kesästä! Mikä helpotus kuulla, että diagnoosi
sekundäärisestä Addisonista on voitu kumota ja koira on oma
itsensä!
3.11.2009 kuvaustulokset
Carolla, Tinkalla ja Ilolla on lonkat ja kyynärät parasta
mahdollista laatua eli kaikille virallisiksi tuloksiksi A/A
-lonkat ja 0:0 kyynärät :) Tosi hienoa!
17.10 mestariotoksia
Ei se koirien kuvaaminen aina niin helppoa ole ;) Vaikka
olisivatkin täysin paikoillaan...

puhumattakaan että liikkuisivat...

14.10.2009 Treeniviikonloppu
Viimevuotiseen tapaan vietimme lokakuisen viikonlopun
Siipiveikon & Redadict-jengillä Inkoon Västankvarnissa
treenailun merkeissä. Perjantai-aamun ohjelmassa oli
Un-pentujen Ilon, Tinkan ja Caron sekä
Rasan kuvaaminen ja silmäpeilaaminen. Myös
Daisy kävi silmäpeilattavana. Kaikilla kuvatuilla
terveet lonkat ja kyynärät sekä silmät OK. Rasalla muutama
ylimääräinen ripsi. Ilon lonkkakuvat paljastivat vinon
lannerangan. Minkäänlaisia oireita ei ole, eikä
minkäänlaisia rajoituksia käyttöön tarvitse tehdä, mutta
asia on hyvä tiedostaa jos myöhemmin ongelmia ilmenisi.
Perjantai-iltapäivästä agilitattiin Rasan emännän
Marja-Liisan johdolla. Kuvatut koirat olivat vielä kovin
tokkurassa aikataulun hieman venähdettyä, joten muutamalle
oppilaalle tuli varsinainen intensiivikoulutus.
Lauantai ja sunnuntai nomeiltiin kahdessa ryhmässä.
Edistyneempien ryhmää veti Petri Tuominen ja nuorempien
ryhmää Kati Tuominen. Hakua, markkeerauksia, linjoja,
hallintaa... Siinä päivien keskeisimmät teemat. Kaikille
varmasti jäi jotain uutta kotiin viemisiksi. Oli mukava
nähdä joukko reippaita ja innokkaita tollereita, jotka
suoriutuivat vaativimmistakin tehtävistä. Vaikka pääpaino
olikin nomessa, ehti muutama koira tutustua Mejäänkin. Tästä
mahdollisuudesta kiitos Annalle ja Villelle sekä Janille,
jotka tekivät jälkiä ja opastivat lajin saloihin.
Koulutuksista löytyy kuvia
galleriasta.
Lauantaina maisteltiin palaset kakkua kun juhlistimme
uusia valioita, Redadictin
Ottoa ja Jingiä sekä Siipiveikon Muusaa! Onnittelut!
Mukava viikonloppu takana! Kiitos kaikille
osallistujille ja kiitos kouluttajillemme!

7.10 Tuloksia ja treenailua
Meidän sakki on keskittynyt lähinnä treeneihin viime
aikoina. Viikko sitten olin pitämässä nome-treenejä
tolellerikerhon Salon aluetoiminnalle Perniössä. Erinomaisen
hauska päivä ja mikäs siinä lahjakkaita koiria opastaessa.
Toivottavasti itse kukin sai hyödyllisiä vinkkejä ja uusia
ideoita. Itse asiassa tuo koulutus oli ensimmäinen koulutus,
jonka vedin toiminimen alla.
T:mi Redadict
on kesällä
perustamani pieni yritys, joka keskittyy lähinnä nou/nome- ja
tokokoulutusten tarjoamiseen.
Jani oli reilun viikon verran Lapissa Bitin kanssa.
Muutama kiva nouto, joskin suurimman osan töistä oli tehnyt
karkeakarvainen saksanseisojanarttu Likka. Oli kuulema ollut
varsin upeaa ja tehokasta työskentelyä. Me taidamme
kuitenkin pitäytyä punaturkeissa vaikka seisojan kanssa
treenaaminen toisi uusia näkökulmia. En kuitenkaan usko
seisojan arvostavan kovinkaan paljoa pelkkää lenkkeilyä tai
tokoilua oikeisiin töihin verrattuna.
Pikkutytöt Naatti ja Myrkky - paita ja peppu, ovat
päässeet tekemään noutotreenejä lähes päivittäin. Läheinen
pelto kun on vielä sängellä, on sitä hyödynnetty
muistinoutojen tekemiseen. Vanhempi koira on myös
osoittautunut erinomaiseksi apuriksi ja mallin näyttäjäksi.
Jos juniori ei ole muistanut kuin yhden, on Bitti hakenut
seuraavana ja näin saanut naketit ymmärtämään noudettavia
olevan enemmän kuin yhden. Samalla tulee hyvää
malttiharjoitusta kaikille. Naatti ja Myrkky ovat saaneet
myös jäljestää ja se sujuukin molemmilta varsin mukavasti.
Ensimmäiset kulmat ja makaukset meni todella mukavasti.
Naatti tutki makauksen perusteellisesti ja Myrkky pisteli
sen poskeensa ;) Pitäiskö tässä nyt toivoa mahdollisimman
lumetonta alkutalvea, jotta saisi jatkettua treenejä
mahdollisimman pitkään.
Tytöt kävivät SNJ:n näyttelyssä.
Naatti oli VSP-pentu
ihanaisen Paavon ollessa ROP.
Myrkky tuli junnuissa toiseksi EH:lla. Kummankin arvostelu oli mukavaa luettavaa. Kolmatta
koiraa kehässä viedessäni tuomari kertoi pitävänsä
esittämistyylistäni, harvoin kuulema tollerit osataan
esittää. Minä osaan kuulemma piilottaa koirien huonot puolet
erinomaisen hyvin ;)
Kasvatit ovat käyneet ahkerasti kokeissa. Tuloksen ovat
napanneet Ilo: Toko ALO1, Löwe: Nome ALO3 ja Otto: Nome ALO3
sekä mejä AVO1. Otto pyörähti myös SNJ:n päänäyttelyssä
ollen valioiden kolmas ERI:n kera. Onnea hienoista
tuloksista!
Kössin jälkeläisistä Agrosofen pennut Spex ja Toppen on
kuvattu. Molemmilla lonkat A ja kyynärät ua. Jippii! Tällä
viikolla on Rasan sekä kolmen Un-pennun vuoro saada säärensä
säteilytetyksi.
7.10 KIMiN TERVEYS
Tarkennusta Kimin saamaan diagnoosiin. Kyseessä on ns.
sekundäärinen Addisonin tauti. Tätä termiä ei juurikaan
kuule suomessa käytettävän eikä siitä juurikaan löydy
kirjoituksia. Sekundäärisen Addisonin vaikutus ja hoito ovat
kuitenkin samat kuin primäärin Addisonin. Erona on kyseisen
aiheuttaja, syy. Primäärissä addisonissa lisämunuaisien
kuorikerros itsessään on "rikki" ja sen toiminta on
näinolleen häiriintynyt. Sekundäärisessä Addisonin taudissa
itse kuorikerros toimii sinällään moitteettomasti, mutta
sitä säätelevät elimet eivät toimi oikein. Kimille tehtiin
ns ACTH koe, jossa todettiin ongelman olevan muualla kuin
lisämunuaisen kuorikeroksessa. Varsin helpottava uutinen,
sillä nyt voimme todeta ettei kyse ole autoimmuunitaudista.
Tällä hetkellä ei ole vielä tiedossa perimäistä syytä
ongelmaan, mutta se saattaa löytyä aivolisäkkeestä.
Tutkitaan ja odotellaan lisätietoja...
13.9 ykköstä ja nollaa
Laura ja
Daisy starttasivat kolmannessa avoimen luokan kisassa
Uudenmaan piirimestaruuksissa Tuusulassa. Tuloksena 180
pistettä ja luokkavoitto sekä TeeKoo kakkonen, onnittelut!
Veljekset
Otto ja Kairo mejäilevät Sastamalassa. Molemmille tällä
kertaa nolla. Mutta nyt on Kairollakin nuuskuttelu-ura
avattuna, ja tästä voi jatkaa vain kohti uusia koitoksia.
Meillä viikonloppu meni treenaillessa. Lauantaina
päästiin kaislikkoon tekemään hakua sekä muutama ojan
ylitys. Kumpainenkin homma oli pikkutytöille ihan uutta ja
molemmat suoriutuivat todella mukavasti. Bitti on ollut
lainassa sorsakoirana, joten "ylimääräistä" aikaa on ollut
sen verran että pikkutytöt ovat parisen viikkoa olleet lähes
joka päivä opettelemassa jotain nomeen liittyvää ja
edistyneetkin todella kivasti. Pääasiassa olemme tehneet
hakua ja saaneet selviteltyä itselleen mistä siinä on oikein
kysymys. Vaikka Naatti ja Myrkky ovatkin luonteeltaan kuin
yö ja päivä, ovat molemmat todella lupaavan oloisia pikku
noutureita.
9.9.2009 TERVEYTTÄ JA TULOKSIA
Aloitetaan näillä terveyteen liittyvillä asioilla, jotka
tällä kertaa valitettavasti ovat varsin ikäviä. R &
R-pennuista
Kimi on kesän mittaa oirehtinut erilaisin tavoin ja
monien tutkimusten ja testien jälkeen diagnoosiksi on saatu
Addisonin tauti. Lääkitys on aloitettu, mutta sopivan
ylläpitoannostuksen löytäminen ja tervehtyminen entiselleen
vievät oman aikansa. Toivotamme Kimille pikaista
paranemista!
Meidän taloudessa Tiitus kulki hetken lampunvarjostimen
kanssa sillä jalassa olleen ihotulehduksen vuoksi. Tulehdus
onneksi parani ilman antibioottia. Munuaisvaivan vuoksi
yritämme välttää kaikkea sitä rasittavaa. Tötterö on
sittemmin siirtynyt Speedyn päähän estämään leikkaushaavan
nuoleminen. Speedy kastroitiin hiljattain. Syynä tähän
päätymiseen on talouden kolme narttua, jotka ennemmin tai
myöhemmin aloittavat juoksunsa. Speedyn haava on erittäin
siistin näköinen ja parantunut hyvin. Kohta poika pääsee
kirmailemaan entiseen malliin.
Muutama viikonloppu sitten ajelimme
Daisyn ja
Bitin kanssa savoon osallistuaksemme Nilsiän WT:hen.
Kummallekin tytölle pukkaa juoksut hetkenä minä hyvänsä,
joten jos WT:ssä mieli tällä kaudella startata, piti ajella
vähän kauemmas. Ja mikäs siinä tietysti kun seura ja
majoitus oli jälleen laadukasta. Kiitos vaan Häyrisille!
Tulostaso ei päätä huimannut. Bitille molempina päivinä
nollat sen temppuiltua vesirasteilla. Muuten avoimen luokan
tehtävät tuntuivat hyvinkin suoritettavissa olevilta, joten
sentään tuli zekattua tämänhetkinen osaamisen taso muissa
kuin vesitehtävissä olevan luokan vaatimusten tasolla. Daisy
teki tasaista työtä, lauantain kokeessa itse mokasin meiltä
ykköstuloksen jättämällä tukematta silloin kun tukea olisi
tarvittu. Sunnuntaina sentään tuli ykkönen, vaikka
finaalissa tulikin lievä voimattomuuden hetkonen Daisyn
karattua vierestä lähteneen koiran perään!
Ärrät ne sen kun vaan jatkaa tulosten takomista! Otto
starttasi ensimmäisessä mejä-startissa kotiintuomisina 48
pistettä sekä Keski-Suomen Noutajoirayhdistyksen mestaruus
ollen myös luokan paras koirakko! Onnittelut! Jing
jäljesteli tällä kertaa ihmisen jälkeä ja sai luokasta D
luokkaan C nousuun oikeuttavan tuloksen. Jing oli Åke
Sjöströmin arvostelemana VSP + SERT seuraavana päivänä,
joten jälleen tuli todistetun Jingilläkin olevan sekä kyky
tehdä töitä että näyttää kauniilta :) Veli Josh on pisteen
päässä muotovalioksi tulemisesta ja saavutti juuri
toko-tittelin CD, onnea!. Aivan megasuuret onnittelut
menevät vielä Nitrolle ja Niinalle, jotka 29.8 ottivat
NOU1-tuloksen Limingassa! Wau!
Rasa nuuskutteli itselleen toisen AVO1:n ja starttaa
ensi vuonna mejän kuninkuusluokassa, onnittelut! Tokourakin
tuli avattua mahtavalla pistesaaliilla 190 pisteellä viime
viikonloppuna Siuntiossa. Onnittelut!
25.8. Pyttyjä ja pokaaleja
Vuoden tollerinome ja TollerShow ovat ohi. Eikä kotiin
tarvinnut lähteä tyhjin käsin :) Lauantain nome-kokeen
meidän porukan osalta aloitti Daisy starttaamalla Raija
Viidanojan ryhmässä. Melkolailla nappisuoritus ja koira oli
hyvän tuntuinen, kuuliainen, varma ja täynnä
itseluottamusta. Haussa tuli kerran tyhjänä kohti, mutta
pysähtyi ja lähti uudelleen kehoituksesta. Kani tippui
metrin päähän, mutta sekin tuli uudella käskyllä käteen
asti. Daisy siis jäljelle :) Tällä kertaa jälki meni hyvällä
tyylillä. Tulokseksi siis ykkönen ja nome-tulokkaaksi
valinta. Bitti starttasi iltapäivän puolella Ossi Kähärän
ryhmässä. Alussa pientä pohdintaa variksella, joka tuli
ykkösenä metsään alkuveryttelynä. Taas se ekan noudon
syndrooma, mutta ei kuitenkaan niin pahana kun aiemmin.
Kakkosmarkkeeraus ja vesiohjaus OK. Haku rauhalliseen
tyyliin ja neljä ensimmäistä melko sutjakkaa tahtia. Ennen
viidennen noutoa piti pikkuisen pällistellä meikäläisen
suuntaan, mutta lähti kuitenkin tekemään töitä ja toi
viidennen lokin. Suoritus vakuutti tuomaria sen verran, että
jäljelle mentiin ja kun kanikin tuli takaisin, oli
ykköstulos plakkarissa.
Sunnuntaina suhattiin sitten näyttelykehissä.
Aamupäivästä piti kiirettä kun olin luvannut esittää Oton,
jonka kehä pyöri samaan aikaan meidän pikkutyttöjen kehien
kanssa. Onneksi Nina ja Riikka auttoivat, kiitos! Otto
sijoittui valioluokassa kolmanneksi ja paras uroskisassa
kahdeksanneksi. Ei ollenkaan hullumpi suoritus nuorelta
pojalta :) Naatti esiintyi oikein kauniisti vähäisestä
treenistä huolimatta ja hurmasi baby-nartuissa aina
luokkavoittoon asti. Myrkky sieväili itselleen luokkavoiton
ja lopulta valittiin parhaaksi pennuksi! Naatti ja Myrkky
saivat myös kutsun kisaamaan parhaat liikkeet - palkinnosta,
mutta siellä ei menestystä "melko yllättäen" tullut.
Supernaku Daisy esiintyi kivasti ja liikkui varsin
mallikkaasti isossa kehässä kivuten käyttöluokan kolmoseksi
ERIn kera. Tuomari kertoi ne nuoren ikän näkyvän
voimakkaasti, mutta toivotti tervetulleeksi parin vuoden
päästä uudelleen turkki päällä ;) Bitti, karvaton sekin,
esiintyi Riikan kanssa valioissa niin hyvin kun vaan pystyy,
sai ERIn, mutta jäi kovassa kilpailussa sijoittumatta.
Päivän päätteeksi jaettiin vielä Junioritollerimestarin
ja Tollerimestarin palkinnot. Junnupytty Daisylle ja
Tollerimestarin palkinnot kantoivat kotiin Anna ja Muusa.
Onnittelut!
Viikonlopun muut tulokset: Rasalle toinen AVO1 mejästä ja
menolippu voittajaluokkaan. Onnittelut! Jingin
menestysputkeen tuli pieni ryppy koiran temppuiltua
riistojen kanssa nome-kokeessa Ruotsin puolella saaden
nollan. No, elämä on...
24.8. Speedy 8 vuotta!
Lämpimät synttärionnittelut Speedylle ja sisaruksille,
jotka täyttävät 8 vuotta! Vauhti ei liene kovinkaan paljoa
hidastunut... Toivomme ja toivotamme porukalle pitkää ikää
ja seniorivuosista yllinkyllin nautiskelevaa asennetta ;)
16.8 TULOKSIA
Ihania, ahkeria koiraharrastajia taas maailma pullollaan
:)
Ready kävi näyttäytymässä Norrköpingissä ja palasi
kotiin VSP-pennun pyttyjen kanssa. Onnittelut! Siskopuoli
Kaxi oli myös näytillä, mutta sai kakkosen vaaleiden
silmien luoman hassun ilmeen vuoksi. Kössin kotimaan
jälkeläisten tuloksista mainitaan
Roopen suorittama BH, onnittelut!
Tinka kävi kokeilemassa taippareita, mutta ei mennyt
tällä kertaa läpi. Treeneissä toimii hyvin, joten nyt pitää
vaan keksiä mikä on ongelman ydin koesuorituksen kohdalla ja
korjata asia.
Rasa parantaa kuin sika juoksuaan! Senkin kohdalla on
toteutettu pieni asenteen muutos, eikä se ole enää niin
mamman-pikku-lellikki-lässynlässyn. Anitan kurssilla se
esitti erinomaisia surituksia ja tänään nuuskutteli AVO1 48
pistellä ollen AVO-luokan paras koira! Onnittelut!
Ja kun jäljestyksessä ollaan, onnitellaan
Nitroa perheineen hyväksytystä VAHI-kokeesta! Wau!
Onnittelut ovat paikallaan myös Norjan suunnalle.
Jing starttasi norjan mejä-mestaruuskisoissa eikä
jättänyt epäilystäkään etteikö kuuluisi maan parhaimmistoon
nuoresta iästään huolimatta. Ykköstulos, HP ja sijoitus
seitsemäs.
Isot onnittelut!
Tiituksen veli Remus sijoittui neljänneksi, onnittelut!
13.8. RUOTSIN REISSU
Viikko Ruotsissa takana... Olipa mahtava reissu :)
Matkaan lähdimme viime viikon keskiviikkona ja saavuttuamme
naapurimaan kamaralle suuntasimme auton kohti Munkforsia,
jossa vuoden Tollar Specialen järjestettiin. Perjantaina
Bitti osallistui ensimmäistä kertaa avoimeen luokkaan
WT:ssä. Suorituksissa oli "vähän" hakemista, mutta sijoitus
kuitenkin viides eli ei hullumpi. Tarvitaan vaan lisää
treeniä erityisesti kakkosmarkkeerausten osalta sekä
anti-kooma pillereitä ;) Kumpikin hoitunee kunhan ilmeisesti
tuloillaan olevat juoksut saadaan pois päiväjärjestyksestä.
Päivän suomalaismenestyksestä vastasivat Narri ja Sanna
avoimen luokan voitolla sekä Viljo ja Minna kakkossijalla,
onnea! Nomen alokasluokka järjestettiin samana päivänä,
joten arvatenkin Johannan ja
Jingin suoritus jäi itseltäni näkemättä. Työ oli
kuitenkin ollut erinomaista, niin erinomaista että johti
ykköspalkintoon ja sijoittumiseen luokan kolmanneksi
parhaaksi koirakoksi! Isot onnittelut, Johanna & Jing!
Lauantain puhteemme oli
Daisyn junnuluokan nomestartti. Yleisö muodosti
varsinaisen ihmismuurin ja osaan riistalajeista Daisy
tutustui ensimmäistä kertaa, mutta alun kankeuden jälkeen
homma lähti sujumaan mallikkaasti. Moni koira oli tehnyt
varsin upeita suorituksia, eikä omamme ollut paras
mahdollinen, joten en osannut odottaa kovinkaan hyvää
sijoitusta. Mutta suu messingillä sain vastaanottaa luokan
parhaan koirakon palkinnot ykköstuloksen saattelemana. On
tuo Daisy vaan taitava tyttö!

Daisy on löytänyt hakuruudusta
pikkulokin
Sunnuntaina oli näyttelyn vuoro. Nakut tyttömme olisivat
tarvinneet oman luokan menestyäkseen, joten kummankin
kohtaloksi tuli jäädä sijoittamatta luokissaan. Daisyn
olemus ei hurmannut myöskään silloin kun valittiin
Junioritollerimestaria, joten lopullinen sijoituksemme
tuosta tittelistä kisatessa oli neljäs. Titteli tuli
kuitenkin lähes omaan taskuun kun junioritollerimestariksi
valittiin Kössin poika
Spex. Onnittelut Liselott & Spex! Jing oli narttujen
käyttöluokan 4. Onnittelut! Päivän suomalaismenestyksestä
vastasi Jonathan olemalla PU-2 ja Viljo olemalla Jakt
Klass-2, onnittelut!

SPEX, Junioritollerimestari 2009
Maanantaina kävimme tupatarkastuksella Myrkyn siskon
Readyn luona. Kyllä on tyttö isänsä näköinen. Kiitokset
Marielle ja Håkanille mukavasta päivästä!
Tiistai ja keskiviikko oltiin perinteisellä porukalla
Anita Norrblomin opissa keräämässä lisäoppeja ensi vuoden
haasteita varten. Yhtä hyvää treeniseuraa ja yhtä hyvää
oppia saa kyllä hakea ;) Nyt koirat saavat levätä pari
päivää, jotta pääsemme soveltamaan opittua käytäntöön.
Kurssilta on pari kuvaa
galleriassa.
Iso kiitos taas kaikille, jotka auttoivat kotimaahan
jääneiden koirien hoidossa. Myrkyn oli tarkoitus lähteä
mukaan, mutta vasta-aineiden puuttuminen sotki suunnitelmat
ja Kati & Petri onneksi tarjosivat auttavan kätensä. Kiitos!
Kiitos myös Lauralle ja Tomille Naatin hoidosta ja äidille
ja isälle poikien hoidosta!
Meidän reissun aikana ovat Redadictit ahkeroineet
kotimaassa.
Tinka ilman turkkia näytillä ja tulokseksi H. Tarvitaan
vielä lisää aikaa ja lisää tukkaa ;)
Nitro jäljesteli tällä kertaa voittaja-luokassa ja hyvin
järjestelikin, sillä nappasi heti ykköstuloksen. Onnea!
4.8. LISÄÄ TULOKSIA
Sillä aikaa kun olemme tänä viikonloppuna keskittyneet
vain koirien treenaamiseen, ovat muut napsineet taas
mahtavia tuloksia. Laura ja
Daisy starttasivat toista kertaa tokon avoimessa
luokassa napaten toisen ykkösen 182 pistellä Harri Laisin
tuomaroimassa kokeessa. Onnittelut!
Un-pentueen
Pihka kävi taippareissa nappaamassa NOU1:en. Onnittelut!
Koe oli sekä koiran että ohjaajan ensimmäinen koe ikinä,
joten suu on syytä pitää erityisen messingillä.
Nitro jäljesti kuten tulee ja nappasi hurjasta vauhdista
huolimatta Orimattilan mejässä AVO1 täysillä pisteillä!
Onnittelut ja onnenpotku seuraavan luokan koitoksiin!
27.7 Mahtava viikonloppu!
Lauantaina tollerikerhon omissa taippareissa starttasi
kaksi Redadictia ja saatiin myös kaksi NOU-ykköstä.
Läpäisijät olivat UN-pentueen
Ilo ja R & R -pentueen
Otto. Mahtava suoritus ohjaajilta Helenalta ja
Samulilta. Olen sanoinkuvailemattoman onnellinen että olen
löytänyt näille(kin) pennuille näin ihanat ostajat, jotka
ovat kiinnostuneet rodunomaisesta toiminnasta ja taklanneet
edelle osuneet ongelmat ja veivät nuoret koiransa läpi
taippareista. Kiitos ja onnittelut!
Daisy ja
Myrkky kävivät Helsingissä esiintymässä Eeva Rautalalle.
Liian keskeneräistä ja kevyttä, kuulemma ;) Daisylle EH/KÄK4
ja tervetulotoivotus parin vuoden päästä uudelleen.
Myrkkykin kaipaa kuulemma vielä lisää kokoa ja massaa. Samaa
toivon minä, sillä onhan se aika piskuinen, mutta sievä
penikka. Sijoitus PEK2 KP:n kera. Lauantain
näyttelymenestyksestä vastasi
Jing olemalla PN-3 ja KÄY-BIS
Sarpsborgissa Norjassa! Onnittelut!
Sunnuntaina sitten räjähti loppu potti :) Otto oli
Mikkelissä Kirsi Niemisellä VSP, nappasi CACIBin ja
viimoisen sertinsä. Herraa voi nyt siis tästedes tituleerata
FI MVA Redadict Rodeo Rideriksi. Onneksi olkoon team Otto!
Hienoa työtä :) (Kössin tyttö Hulda oli muuten ROP,
onnittelut!) Jingistäkin tuli samaisenä päivänä sekä Ruotsin
että Norjan JVA sen saatua vaaditun näyttelytuloksen Elina
Tan-Hietalahden arvostelemana. käyttötuloksethan Jingillä on
jo ollut kauan aikaa, mutta valioitumiseen vaadittiin
vähintään H yli 2 vuoden iässä. Onnittelut ja kiitokset Team
Jing! Johannan toivotamme myös tervetulleeksi noutamaan
itselleen uuden (valiopalkkio)pennun niin halutessaan :)
Oton ja Jingin veli Josh on kasvattanut titteliriviään
niin ikään. Nimeen voi lisätä nyt myös SH:n (Senior hunter)
eli Josh on nyt HIT Redadict Road Runner JH SH WCX US WCI.
Onnittelut Sue ja Pierre!
Mutta ei tässä vielä kaikki. Daisy sai paikan Padasjoen
nomekokeeseen, joten nokka siihen suuntaan. Koe meni sen
osalta erinomaisesti ja varmasti. Ensin hausta yksi pois,
sitten vesiohjaus. Kahdella käskyllä riistalle, joskin Daisy
olisi voinut käyttää vettä paremmin hyväksi. Osittain mun
moka kun en ymmärtänyt lähettää sitä enemmän ulos ulapalle.
Ohjauksen jälkeen kakkonen. Avovedestä nouto
suoraviivaisesti. Maalle heitetyn D lähti noutamaan veden
kautta, mutta nousi kuitenkin rannalle ja jatkoi sen verran
määrätietoisesti putoamispaikalle että tuomari hyväksyi
suorituksen. Sitten loput riistat hausta pois ja passitus
jäljelle. Se ei sitten sujunutkaan kuin rasvattu, sillä
jälki ei tahtonut nousta. Ikinä ei ole sydän vielä
vastaavalla tavalla yrittänyt rinnasta ulos. Ei hajuakaan,
miten koira pupun löysi mutta kyllä se sieltä lopulta käteen
asti tuli! Kyllä mä olen niin ylpeä Miss Daisystä.
Ilmiömäinen luonnonlahjakkuus!
Pari valiota, yksi NOME ALO1 ja kun
Nitrokin oli jäljestellyt mejä-ykköstä itselleen aivan
viime metreillä tapahtunutta hukkaa lukuunottamatta (AVO2
siis tulokseksi)... Oliskohan jo shamppiksen paikka
absolutistilla ;)?
20.7. SM-Tokoa ja nomea Antskogissa
Olemme siis tokoilleet ja nomeilleet, mutta ensin pari
muuta tulosta. Mejä-tuloksista vastaavat sisarukset
Essi ja Luigi, joista Essi on napannut voittajan ykkösen
ja Luigi AVO-ykkösen täyden 50 pisteen kera, onnittelut!
Viime viikonloppuna Kangasalla järjestettiin tokon
SM-kisat, joissa oltiin
Speedyn kanssa mukana. Lauantaina joukkueemme
Kirkkonummen Kennelkerhon tuunaajat sijoittui 12. sijalle,
mikä ei ole ollenkaan hullumpi suoritus, sillä joukkueita
oli mukana melkoinen määrä, yli 70. Speedy oli EVL:n
kymmenenneksi paras koirakko ja näin lunasti paikan
finaaliin. Sepeedyn kisa oli todella hyvä ja onnistunut,
kiitos toki myös taustajoukkojen erityisesti "naapurin"
Mariannen :) Etukäteen olin tuumannut etten Finaaliin
osallistuisi vaikka mukaan päästäisiinkin, mutta löysin
kuitenkin itseni ilmoittautumasta kisaan sunnuntai-aamuna ;)
Koe ei mennyt niinkuin olisin toivonut, sillä vaikka kuinka
yritän pitää hermot kurissa ja paketin kasassa, välittyy
jännitys koiraan ja tulee paljon pikkumokia ja
pikkuvirheitä. Lopullinen sijoitus siis 19 eli sunnuntain
suorituksessa ei ole kehumista. Pelin henki ja säännöt ovat
mitkä ovat ja olemme siis ylpeinä valtakunnan 19. paras
tokokoirakko :)
Sunnuntaina Bitti ja Daisy starttasivat Antskogissa,
tuomarina Tobina Nyman. Daisy suoritti tehtävät pääosin
erinomaisesti, sanomista tuli variksella roikkumisesta ja
loppua kohden hiipuneesta hausta. Olen erittäin tyytyväinen
Daisyn nomeuran korkkaukseen, ikäähän sillä on kuitenkin
vasta puolitoista vuotta. Se oli koko ajan tehtävien tasalla
ja näissä virheissä näkyy kuitenkin sen kokemattomuus ja
sitähän ei saa kuin treenaamalla. Tulokseksi "vain"
kolmonen. Bitin suoritusta väritti pikku-pikkuvirheet
(variksella roikkui sekin vaikkakin nosti sen sitten itse
sekä pitkälle vesimarkkeeraukselle tarvittu apu), mutta haku
oli tuomarin mielestä niin hyvä että sillä ansaittiin paikka
jäljelle. Vauhtia olisi saanut olla läpi kokeen ja
erityisesti haussa enemmän, mutta nenä oli kohdallaan ja
alue tuli katettua hyvin. Ja tuomarihan ne tuloset jakaa.
Kanikin tuli metsästä, joten Bitillä on nyt menolippu
avoimeen. Hyvä tyttö!
9.7 SNJ:n mestaruustoko ja mejää
Tiistai-ilta käytettiin SNJ:n mestaruustokoa katselleen
ja kisaten. Lähdimme Lauran kanssa yhtä matkaa kohti
kisapaikkaa jo iltapäivällä, jotta olisimme paikalla hyvissä
ajoin näkemään tiimimme muidenkin jäsenten suoritukset.
Ensimmäisenä starttasivat Kirsi ja
Tinka, jotka sijoittuivat luokassaan toiseksi
ykköstuloksen kera. Tinka oli reipas ja jaksoi hyvin
nuoresta iästään huolimatta eli hyvä Kirsi ja Tinka! Toisena
starttivuorossa olivat AVO:ssa kisanneet
Kati ja Eve. Hieno ykköstulos heillekin ja sijoitus
lopulta neljäs, onnea! Sitten Laura ja
Daisy. Muutamia kauneusvirheitä, mutta kaiken kaikkiaan
erittäin tasainen ja kaunis suoritus, AVO1 ja luokkavoitto
:) Mahtavaa, isot onnittelut! EVL:ssä joukkueestamme
kisasivat Laura ja Donna ja minä
Speedyn kanssa. Kummankin koe alkoi hyvin, mutta sitten
Donnalle iski hätä ja kisa loppui siihen :( Speedy oli koko
kokeen taas ihanan rento ja teki yhdessä. Ei pahoja mokia
lukuunottomatta tunnaria, jonka se onnistui nollaamaan
tuomalla väärän kapulan. Ikuinen ongelma tämä tunnari ja
aika usein homma hajoaa kun alla on kiihdyttävät noudot ja
niin taisi käydä nytkin. Kaukot tosin oli hienot, joten
niistä vähän "balsamia haavoille". Tulokseksi kuitenkin
ykkönen ja SNJ:n mestaruuspronssia. Joukkue nappasi pisteitä
sen verran, että ne riittivät voittoon! Hyvä me, hyvä
punaiset pienet noutajat :)
Johanna ja
Jing on taas hakeneet yhden sulan hattuun. Tällä kertaa
mejä-kokeessa vaikeissa olosuhteissa HP ja kokeen toiseksi
paras koira 28:sta startanneesta, onnittelut!
Rasakin mejäili viikonloppuna, mutta kokemattomuuttaan
otti hukat kulmilta.
1.7. 2009 Pikasesti kuulumisia
Tulosrintamalta kertauksena:
Nitrolle AVO3 mejässä sekä agilityuran startti
agirodussa joukkueen loppusijoituksella 9/64!
Readylle näyttelyistä VPS-pennun pokaali :)
Jing starttasi nomessa kotikulmilla norjassa ja sai
ALO2:en ollen samalla kokeen paras koira! Onnittelut!
Marja-Liisa on ollut
Rasan kanssa ruotsissa Agrosofen/Tollarbos/Lönnlövets
klanhelgillä ja samalla Rasa suoritti MH:n. Sen pöytäkirja
näyttää oikein hyvältä ja myös sen sisarusten
Spexin, Amigon ja Finon arvostelut näyttävät kivoilta.
Samana viikonloppuna Fino suoritti aporteringstestin.
Onnittelut!
Speedyn kanssa otimme kenraaliharjoituksen
kenraaliharjoituksen SM-tokoon kun kävimme viime viikolla
Porvossa tokoilemassa. Positiivista on se, ettei nollia
tullut, negatiivista se että koira teki hommat puolella
teholla ja itsellekin tuli pari mokaa. Päivä oli todella
läkähdyttävä ja vei koirasta totaalisesti mehut ja se mm
muutaman kerran lösähti makaamaan maahan kun odottelimme
tuomarin kommentteja. Että onpahan löytynyt nyt sekin
tekijä, joka saa tuon koiran toivomaan töiden loppumista
mahdollisimman pian.
Meidän pikkutytöt
Myrkky ja
Naatti sen kun kasvavat. Tarkalleen ottaen kumpainenkin
on kylläkin aika pieni, mutta olkoot vaikka maahan kaivetun
kokosia kunhan vaan pysyisivät terveinä ja toimisivat. Ja
sen ne kyllä tuntuvatkin tekevän. Riistan kanssa kumpikin on
spontaani ja perusnoudot sujuvat ikään nähden sujuvasti.
Muutama verijälki on mennyt todella hienosti. Myrkyn
uimataito ei ole kehuttava mutta uimahalu sitä vastoin on.
Naatti taas ui kuin saukko :) Tytöt ovat oikein hyviä
kaveruksia, oikeat majakka ja perävaunu tai paita ja peppu.
Ja niinhän siinä kävi että Myrkystä tuli Janin lellikki ja
Naatista mamman hanibani...
14.6.2009 TULOKSIA
Aloitetaanpa tulosten luettelu
Jingin tuloksilla. Muutama viikko sitten Jing starttasi
ensimmäisessä alokasluokan kokeessaan ja sai saaliiksi
3-tuloksen. Jing oli toiminut erinomaisessa yhteistyössä
Johannan kanssa ja palkintosijaa laski muutama missi
markkeerauksilla ja ohjauksessa. Jing on myös suorittanut
MH:n onnistuneesti ja itsensä näköisesti. Pari reissua
norjan puolelta ruotsiin on tuottanut tulokseksi VSP:n ja
sertin sekä Mejä AVO1:n! Onnittelut tälle mahtavalle
parille!
Daisyn kanssa osallistuimme perjantaina taippareihin
Padasjoella. Ja läpi meni :) Pari ylimääräistä sydämen
tykytystä jäljellä, mutta löytyihän se kanikin lopulta ja
homma oli pulkassa. Lauantaina taas köröttelimme
Bitin kanssa Eurajoelle Raija Viidanojan tuomaroitavaksi.
Bitti pääsi ensimmäisessä tehtävässä yllättämään kun ei
meinannut lähteä markkeerauksen noutoon kovinkaan
suoraviivaisesti ja sain lopulta todella käskeä sitä töihin.
Loppu koe meni aivan nappiin ja tulokseksi kakkonen!
Taippareissa on käynyt myös
Otto, jolle valitettavasti ei haku tällä kertaa
maittanut.
8.6.2009 NITRON KUVAUSTULOKSET
Nitron kuvaustulokset: Lonkat A/A, kyynärät 0:0! Nyt on
koko pentue kuvattu ja kaikilla lonkat ja kyynärät täysin
terveitä! Ihanaa :)
8.6.2009 ONNITTELUJA, KASVATTAJA-AKATEMIAA, LEIRIÄ JA
MUUTA
Ensinnäkin valtavat ja erittäin pahasti myöhästyneet
synttärionnittelut
Un-pentuelle, joka 28.5. täytti täyden vuoden!
Seli seli, mutta tollerileiriin valmistautuminen sekä
kurssin portfoliotehtävien teko veivät kaiken liikenevän
ajan mm. kotisivujen päivittämiseltä. Nämä tehtävät, joita
viime viikot on pakerrettu ja viimeistelty liittyivät
SuKoKan järjestämään Kasvattaja-akatemiaan, joka alkoi
jo vajaa vuosi sitten ja päättyi kesäkuun alussa. Varsin
mielenkiintoinen luentojen ja itseopiskelun paketti, jossa
on käyty läpi lähes kaikki koiriin ja kasvattamiseen
liittyvä maan ja taivaan väliltä. Ennen kaikkea akatemian
antina on tullut tiettyä kriittisyyttä ja näkemystä omaa
kasvatustyötä ja rotua kohtaan. On ollut varsin avartavaa
myös päästä sisään muiden rotujen maailmaan kasvattajan
näkökulmasta.
Leirikin siis oli ja meni. Tänä vuonna koulutimme Heidi
Vuorian kanssa nome-ryhmän koirakoita. Toivottavasti
ryhmäläisille jäi jotain kotiin viemistä sekä uusien
ajatusten ja harjoitusten muodossa. Omat koirat olivat
kaikki mukana ja saivat nauttia lähinnä oloneuvostelusta,
joskin
Myrkky ja Jani kävivät PK-jälkitreeneissä
nuuskuttelemassa samassa ryhmässä Lauran ja
Daisyn kanssa. Kiitos taas myös kaikille mukana olleille
Redadicteille! :)
Tulosrintamalta myös muutamia uutisia: Kössin poika
Eetu kävi luonnetestissä ja nappasi mukavat 203
pistettä! Onneksi olkoon. Hulda Hulivilin
Happyistä kävivät kokeilemassa taippareita, mutta homma
kaatui valitettavasti jo vesityön kohdalla. Siskonlikka
Rilla sen sijaan otti ALO3:en pari viikkoa sitten!
Agrosofen-pennuista Rasa on käynyt ensimmäisessä
Mejä-kokeessaan saaden AVO2-tuloksen otettuaan alkumatkalla
hukan. Pentuesisaruksista Fina, Toppen ja Gnista ovat
suorittaneet MH:t ruotsissa. Gnistalle kokemus oli lähes
liikaa, mutta testi saatiin suoritettua kuitenkin läpi,
joskin laukauksesta sitten lopulta viitonen. Ruotsin maalla
Ville UN-pennuista on läpäissyt mejän taipumusluokan.
Onnittelut kaikille hyvistä suorituksista ja kiitokset
osallistumisesta!
8.6.2009 DAISYLLE ALO1 ja TK1
Laura ja
Daisy tokoilivat Orimattilassa koulutustunnuksen TK1
pistesaaliinaan 199 pistettä. Onnittelut!
26.5.2009 runsaasti uutisia
Sitten viimeisimmän päivityksen on taas tapahtunut hyvin
runsaasti, joten en oikein tiedä mistä aloittaisi...
Aloitetaan Kanadasta. Siitä saa ainakin hyvän aasinsillan
muihin asioihin. Eli palasimme perjantaina Kanadasta.
Lähdimme reissuun reilua viikkoa aiemmin lentämällä
Daisyn omien ihmisten Lauran ja Tomin kanssa New
Yorkiin. Sieltä suuntasimme kohti Washingtonia, jossa tuli
kurkattua pikaisesti kaikki keskeisimmät nähtävyydet
Valkoista Taloa myöden. Sieltä matka jatkui Kanadan puolelle
Kitcheneriin, jossa pidettiin tämän vuoden
Toller Specialty! Perjantaina seurasimme
metsästyskokeita, lauantaina tokoa ja agilityä ja
sunnuntaina näyttelyä. Välilä piipahdettiin jossain
nähtävyyksillä jne, joten ihan kaikkea ja kaikkia en
taatusti nähnyt, mutta kattava yleiskuva alkuperämään ja
USA:n koirista kuitenkin tuli. Paljon on nyt päässä tietoa
:) Ja toki reissun yksi kohokohdista oli
Joshin ja sen
taustajoukkojen tapaaminen. Vaikkei Josh ole aivan
helpoimmasta päästä, Sue ja Pierre ovat saaneet koiran
loistoonsa ja tästä todistuksena mm Fair Dinkum Awardin
(monipuolisin tolleri) ja tokon parhaan koiran tittelien
pokkaaminen! Onnea!

(Pierre ja Josh agilityssä)
Specialtyn jälkeen kurvasimme
Lion Safarin kautta vierailemaan
Foxgrove's päämajoilla Dianen ja Fredin luona sekä Suen
ja Pierren luona. Erittäin mukavaa ja mielenkiintoista nähdä
mainioita koiria ja keskustella tollerimaailman asioiden
eroista ja yhtenäisyyksistä. Suen luona pääsimme myös
todistamaan Daisyn sisarpuolen Dixien ja Joshin pentujen
syntymää. Ja koska meidän karavaani ei kauaa paikoillaan
pysy, seuraava kohde oli
Mount Washington, josta jatkoimme Bostonin kautta New
Yorkiin ja takaisin kotiin!
Matkahan ei ole mitään ilman kunnon
tuliaisia, joten saanko esitellä uusimman tulokkaamme, joka
toivottavasti tottelee pian nimeä
Naatti! (Ja jos on vaikeaa ymmärtää tuollaisia
tuliaisia, niin voihan sitä sitten pitää vaikka itse itselle
ostettuna häälahjana ;-D)
Kuvia reissulta tuli noin 3000, joten niiden
läpikäyminen ja parhaiden esille laittaminen vie oman
aikansa.
Perjantaina keräsimme loput koirat kotiin
tahoiltaan. Iso kiitos Katille Speedyn ja Myrkyn
kaitsemisesta, Niinalle Tiituksen hoidosta ja Annalle ja
Villelle Bitin perään katsomisesta. Ilman teitä matka ei
olisi ollut mahdollinen, joten kiitos! Lauantaina tytöt
joutuivatkin heti töihin, joten se siitä pehmeästä laskusta.
Daisy ja Bitti starttasivat siis Möllerissä. Kumpaisenkin
suoritus oli oikein mukava ja arvostelut (löytyy niiden
omien sivujen kautta) kivaa luettavaa. Sää ei suosinut ja
lisäksi olin mukana järjestelyissä, ei vissiin ehtinyt
jännittää... Bitti pokkasi kiertopalkinnon kotiin ja Daisy
tuli heti perässä toisella sijalla. Sunnuntaina suunnistimme
Kanadalaisen Letitia Bettin kehään Rauman näyttelyyn.
Otolle vain EH, koska se liikkuu "little bit weird" ;),
mutta tytöille
Rasalle, Daisylle ja Bitille ERI:t. Bitti voitti
valioluokan, Rasa junnut ja Daisy oli toisiksi paras junnu.
Daisy sijoittui paras narttu kisassa kolmanneksi. (Ja tässä
ei ole nyt sitten ajatus- tai kirjoitusvirhettä), mutta
sertit menivät sivu suun tällä kertaa.
Sitten vähän vanhemman sarjan uutisia,
joista on jäänyt kirjoittamassa tässä kaikessa
sähellyksessä: Essistä on tullut FI MVA, suuren suuret
onnittelut! Samoin Viggo, joka on Kössin siskon poika, on
napannut AVA-tittelin. Onnea! Essin sisaruksista Luigi on
tokoillut ALO1:en, Eppu ALO3, ja Hulda mejäillyt AVO1:n.
Onnittelut! Daisy kisasi tokossa 4.5 ja sai kasaan yhteensä
193 pistettä eli ALO1:en. Onnea! Ennen matkalle lähtöä Jani
ehti mejäillä Tiituksen kanssa iltakokeessa Siuntiossa
AVO3:n arvoisesti kummaltakin kaadolta otetun hukan takia.
Sitten kaksijalkaisten uutiset viimeiseksi,
elikkä olemme (joidenkin mielestä vihdoin viimein)
avioituneet Janin kanssa 8.5. Nimi säilyy ennallaan ja nyt
olen neidin sijasta Rouva Nurmikivi. Kyseessä oli ihan
maistraattivisiitti, jossa todistamassa hyvät ystävät
Marianne ja Nina. Kiitos heille vielä kerran. Äidille en
uskaltanut olla kertomatta etukäteen, muille kyllä. Saattoi
siis tämä tulla yllätyksenä joillekin kuten oli tarkoituskin
;)
2.5.2009 kössi in memoriam

NORDWART DAIDALOS 18.2.1999 - 1.5.2009
(Yllä oleva kuva on otettu 7.4.2009
Meikolla, Kössin lempimaastoissa)
Toukokuun ensimmäisenä iltana Kössin
hengitys kävi nopeaksi ja raskaaksi, sydän hakkasi
miljoonaa. Sen oli selvästi vaikea olla ja vaikea hengittää.
Jani lähti viemään Kössiä yliopiston eläinsairaalan
päivystykseen sinne ensin soitettuamme ja saatuamme
kehotuksen tuoda koiran näytille. Kössi tutkittiin yön
aikana perinpohjaisesti. Sydämen todettiin laajentuneen
huiman suureksi, jonka seurauksena hapen kuljettaminen
aivoihin oli vajavaista vaikka keuhkot ja sydän kuinka
tekivät töitä. Keuhkoissa oli jonkin verran nestettä ja
tiivistymiä. Kössin tilaa oltaisiin voitu helpottaa
massiivisella lääkemäärällä, mutta ne olisivat tuoneet sille
elinaikaa viikkoja, korkeintaan kuukausia. Ainoalta oikealta
ratkaisulta tuntui päästää rakkaimpansa pois kärsimyksistä
ja niin myös teimme. Olisin niin mielelläni viettänyt vielä
vuosia yhdessä! Mutta kyllä me vielä jonain päivänä
tapaamme...
En tiennyt että koiraa voi jäädä näin
kaipaaman! Kössin poismeno on jättänyt taloomme tyhjiön. Ei
ketään kertomassa suuresta nälästä ennen ruoka-aikaa, ei
ketään nuolemassa kasvoja ennen kuin nousen sängystä, ei
ketään haukkumassa portilla ohikulkeville koirille. Kössi
oli suuri Persoonallisuus, jonka kanssa koimme paljon.
Tunnemme itsemme etuoikeutetuiksi saatuamme nämä kymmenen
vuotta yhteistä aikaa sen kanssa.
Kiitos kaikille tavalla tai toisella surumme
osanottaneita! Teidän tukenne merkitsee paljon.
30.4.2009 Silmätarkastuspaneeli ja Vaasan näyttely
Lauantai oli toivoa täynnä. Valitettavasti sitä seurasi
kuitenkin pettymys. Eli eläinlääkärimme oli järjestänyt
Bitin lauantaina Apexissa pidettyyn
silmätarkastuspeneeliin, sillä hänen mielestään kaihi oli
ohentunut jonka johdosta heräsi tietysti kysymys onko
kyseessä kaihi ollenkaan. Paneelin elänlääkärit olivat
kuitenkin varsin varmoja ja yksimielisiä kyseessä olevan
kaihin. Samentuma on selvä, mutta pieni ja ohut, joten
oletamme ettei koira koskaan menetä näkökykyään ainakaan
täysin. Tämä on tietysti erinomainen asia. Tokihan olin
salaa toivonut, että kyseessä olisikin joku muu,
ei-perinnöllinen samentuma. Toisaalta asia on nyt helpompi
hyväksyä kun tiedän useamman eläinlääkärin katsoneen silmät.
Asialla kun ei ole vaikutusta vain Bittiin, vaan myös sen
sisariin ja vanhempiin.
Apexista suuntasimme kohti Lahtea, josta noukimme kyytiin
"naapurit" Mariannen ja kettuterrierityttö Moodin ja
lähdimme suuntaamaan kohti Vaasaa. Matkassa olivat mukana
myös
Rasa sekä
Daisy. Yövyimme matkan varrella Seinäjoella ja runsaiden
yöunien jälkeen saavuimme aamulla hyvissä ajoin Vaasan
(supertilavalle) Botniahallille. Koska sekä Rasa että Daisy
olivat junnuluokassa, pääsi Mariannekin pyörimään
tollerikehään ;) Kaikki tytöt saivat ERI, joten paras
narttu-kehässä tarvittiin vielä yksi apuhandleri, joksi
Uusitalon Ninnin äiti iloksemme suostui! Eli iso kiitos
hänelle ja Mariannelle! Tulossaalis oli varsin mukava: Bitti
VSP ja CACIB, Rasa PN3 SERT (Ninnin Elli PN2) ja Daisyllekin
siis ERI JUK3! ROP oli Hingstbackes Red Jubilant,
onnittelut! Matka oli pitkä ja raskas, mutta hyvinkin sen
arvoinen :) Tyttöjen arvostelut tulevat sivuille myöhemmin.
Sillä aikaa kun me olimme Vaasassa, Jani osallistui
Speedyn kanssa rotuhaastelotteluun. Hauskaa oli ollut.
Puolet hauskuudesta varmaankin tuli siitä ettei meikäläinen
ollut "antamassa ohjeita" ja toinen puoli hyvästä seurasta
(mitä tolleriporukassa nyt tietysti aina on). Eikä
koirassakaan vissiin mitään häpeämistä ollut ;)
21.4.2009 Tokoa ja muita tuloksia
Ensinnä onnittelut
Carolle ja Pihkalle, jotka ovat tehneet
näyttelydebyyttinsä Jaana Hartuksen kehässä. Kummallekin EH
ja kovin näköiset arvostelut. Tästä on hyvä jatkaa :)
Even ja Kössin tyttö
Hulda on napannut viikonlopun aikana viimoisen sertin
ollen myös ROP, onnittelut!
Speedyn ja
Tiituksen kanssa tokoilimme UMN:n kokeessa viime
lauantaina. Speedy oli oikein mukavan oloinen, rento ja
vastaanottavainen. Olen erittäin iloinen sen hyvästä
asenteesta ja työkyvystä tuona päivänä. Tunnari tosin meni
pipariksi höyryn pyrkiessä pihalle painekattilasta, joten
siitä liikkeestä nolla. Pisteet kuitenkin riittivät
ykköstulokseen ja kakkossijaan. Voiton veivät Nordwart Upa
ja Tiia Hämäläinen. Nordwart Rules ;) Tiitus sitten
nöyryytti koko rahalla. Lieneekö ymmärtänyt, että tässäkin
lajissa on sitä parempi mitä pienemmän numeron saa? Tulos on
nimittäin pyöreä NOLLA! Luoksetulo ja ruutu nollille
liikkeenohjaajan kutsusta varastamisesta sekä keskikohdan
löytymättömyydestä johtuen. Itseasiassa kumpikin näistä
taitaa mennä samaan piikkiin, kuin mihin loppukin homma
kaatui eli yhteistyössä tekemisen puutteeseen ja yleisölle
esiintymiseen. Showmies mikä showmies. Viimeksi vuosi sitten
vannoin etten enää Tiituksen kanssa tokossa starttaa ja niin
vannon taas. Loikkikoot esteitä ja nuuskikoot jälkiä,
eiköhän siinä ole yhdelle koiralle riittävästi. Samassa
kokeessa kisauransa aloittivat myös Laura ja
Daisy napaten alokasluokasta ykköstuloksen liikkeestä
seisomisen nollasta huolimatta :D
13.4.2009 agiltypääsiäinen
Kisasimme Tiituksen kanssa lankalauantaina ja tänään
maanantaina Purinalla kisaamassa yhteensä neljä
ykkösluokkien rataa. Kaksi hyppäriä ja kaksi
agilityrataa. Kaikilta radoilta nolla, joten nyt meitä
odottaa kakkosluokka :) Tiitus teki kyllä todella hienoa
työtä. Se muuten on meidän valmentajalla ja ryhmäläisillä
sitten ensiviikolla 5 x karkkipäivä. Nollasta ja noususta
nimittäin treeneihin kuuluu tuoda karkkia ryhmäläisille :)
6.4.2009 treeniä, kokeita ja kisoja
viikonloppu oli taasen varsinainen aktiiviviikonloppu.
Lauantaina lähdimme Bitin kanssa Kangasalle valmennustiimin
koulutukseen Veijo Miihkinsen oppiin napaten mukaamme myös
Daisyn. Bitti suoritti annetut tehtävät OK, joskin oli
hieman rauhallisemmalla tuulella kuin yleensä. Maasto asetti
jonkin verran haastetta, sillä monet pudotukset tulivat niin
ettei koiran ollut mahdollista nähdä tarkkaa pudotuspaikkaa.
Täytyy siis etsiä jostain vastaava läntti harjoittelua
varten. Juuri juoksujaan lopetteleva Daisy sai tehdä samoja
harjoitteita tiimin koirakoiden jälkeen. Sen kanssa ei ole
ollut liiemmälti mahdollisuuksia treenata käytetyllä
maastolla, joten tällainen treeni oli sille oikein
paikallaan.
Sunnuntaina tuli ehdittyä enemmän kun monesti viikossa ;)
Aamulla normilenkkki, kohti Pälkänettä haistelemaan Pirkan
Damien tunnelmaa ja kurkkaamaan tehtävät. Sitten
kiireenvilkaa Ylöjärvelle jonne olin saanut Bitille
peruutuspaikan luonnetestiin. Bitin testi meni ihan
odotetusti. Mamman pikku hanibani ei oikein paineistunut
mistään, reagoi kyllä mutta oli melko cool muuten. Jos ei
muuta, niin Mamma kyllä hoitaa. Alun leikki meni mukavasti,
joskin tuomarin kanssa temuaminen ei kiinnostanut vaan Bitti
leikki vain minun kanssani. Kelkka ei ollut erityisen kamala
eikä sitä erityisesti väistetty. Kuitenkin pieni apu
tarvittiin, jotta maailman liike saatiin taas jatkumaan ja
Bitti tuli koskemaan kelkkaa. Assalle en tämän koiran kanssa
lähde, puolustushalua oli jonkin verran havaittavissa, mutta
luulenpa että lompakko lähtisi jos se tästä koirasta olisi
kiinni ;) Hyväntahtoisesti ja iloisesti se lähti tuomarin
mukaan ja käyttäytyi mallikkaasti antaen silitellä itseään
jne. Mutta mitäs nyt ihmisiin luottavaiselta koiralta muuta
voisi olettaakaan. Haalari se pelästyi aivan jumalattomasti,
tynnyri oli ihan peruskauraa. Palautui näistä nopeasti ja
vain pikaisesti katsoi niiden olemassa olon
uusintakävelykiekalla. Pimeä huone oli jännä, siis koiran
analysinnin näkökulmasta. Tilassa oli eteinen ja vieressä
huone, jonka perälle menin istumaan. Bitti päästettiin
eteistilaan ja se etenikin nopeasti huoneen kynnykselle.
Siinä se sitten tutkaili ja haisteli. Heti kun miestuomari
väisti sitä kynnykseltä, tuli Bitti huoneeseen. Kävi melko
lähellä minua, mutta lähti takaisin eteiseen ja tuli
takaisin vasta kun sain kutsua sitä. Muistelen Speedyn ja
Tiituksen toimineen vastaavalla tavalla. Ei mitään
ylitsevuotavaa ilmoitusta oman ihmisen löytymisestä, vaan
enemmänkin sellainen joo-tiedän-että-olet-siinä ja paikan
tutkimisen jatkaminen omin avuin. Pimeän huoneen jälkeen
Bitti sidottiin seinään ja itse poistuin näkyvistä. Sillä ei
ollut minkäänlaista tarvetta puolustautua, vaan pysyi koko
hyökkäyksen ajan aivan kysymysmerkin näköisenä. Arvostelu
löytyy Bitin omalta sivulta. Ja tosiaan se näyttää aivan
Bitiltä ja oli odotettu tulos. Ainoa asia, josta olen
tuomareiden kanssa eri mieltä on pisteet hermorakenteesta.
Mielestäni koirassa ei ole mitään
hermostuneisuutta/rauhattomuutta, vaan se on hyvinkin varma
ja tasapainoinen. Speedy ja tiitus ovat nimittäin saaneet
saman +1 eli hieman rauhaton ja niitä se kuvaakin paljon
paremmin. Viimeisenä testattiin laukauksen sieto, jonka
perusteella B kirjattiin laukausvarmaksi.
Testin jälkeen kiireenvilkkaa takaisin Pälkäneelle
starttaamaan Daisyn kanssa. Kiiruhdimme suoraan haun
suorituspaikalle. Daisy toimi kuin kone! Naps vaan ja se
kävi noutamassa damin toisensa jälkeen. Kaikki kuusi damia
tuli noudettua, mutta yksi vasta ajan loputtua. Tehtävästä
"vain" 19/20 pistettä ja tuomarin kommentit tehtävästä:
täydellistä työtä ;) Hetken odottelun jälkeen pääsimme
ohjaukseen ja markkeerauksiin. Ohjauksessa kaksi damia oli
peräkkäin melko avoimessa maastossa. Daisy lähti aivan
oikeaan suuntaan, mutta meni parkin kertaa aivan damin
vierestä ohi. Vadittiin siis melkoisesti töitä ensimmäisen
damin saamiseen ylös. Toinen tuli jo helpommalla työllä
ylös. Vaikkei nenä täydellisesti toiminutkaan, koira otti
ohjausta kiitettävästi. Markkeeraukset olivat OK, vaikkakaan
toinen dami ei löytynyt aivan välittömästi. Kaikenkaikkiaan
kasaan 52/60 pistettä. Olen sanoinkuvaamattoman tyytyväinen
tämän nuoren tytön suoritukseen! Sillä on aivan mieletön
työmoraali, joka taas tuli esiin ja se toimi äärimmäisen
rennosti uudessa tilanteessa. Dameissa starttasivat myös
Redadictit Otto, Kairo, Ilo ja Tinka. LT-PD
-tuplabuukkauksen vuoksi minulta jäi nämä koirat näkemättä,
mutta onneksi Anna toimi puskateprtterina ja ohjaajat
kertoivat omat kommenttinsa ;) Nuoret tytöt Ilo ja Tinka
olivat tehneet erinomaista hakua ikäänsä ja tasoonsa nähden,
mikä lämmittää mieltä kovasti. Tavoitteeni kasvattajana on
koira, jolla on iso moottori ja runsaasti työskentelyhalua
ja sitä näistä löytyy. (Daisyn kanssa samassa joukkueessa
oli Kairon lisäksi Tollerbay-Teddy; joukkueen sijoitus oli
4/15, hyvä me!) Kiitos osallistumisesta kaikille
Redadicteille! Jatketaan treenejä ja kiiruhdetaan hitaasti
:)
Dameilun jälkeen noudatimme Annan ja Villen kutsua käydä
tutustumassa Kiian pentuihin ja kun ne söpöliinit kävivät
yöpuulle, nappasimme matkanvarrelta mukaan vielä säkillisen
lokkeja ja sen jälkeen olikin aika kaatua suoraan sänkyyn 15
h päiväreissun jäljiltä.
3.4.2009 agilityä ja kasvua
Laitetaanpa taas niitä uusimpia juttuja. Ensimmäiseksi
lienee syytä mainita
Tiituksen korkanneen agilitykisat :) Sunnuntaina
startattiin omissa kisoissa kahdella radalla. Kummaltakin
vitonen, ensimmäisellä kiellosta epäselvän ohjauksen vuoksi
ja tokalla radalla tehtiin lentokeinu. Tokihan vielä rataan
tutustumisessa ajattelin että täytyy käskyttää kunnon
jarrutus, mutta tositilanteessa käsky jäi liian myöhään ja
koira pysähtyi pari metriä keinun jälkeen. Timing is
everything!
Myrkky kasvaa ja
vahvistuu. Näyttää suurenevan aikalailla samaa tahtia kun
Bitti aikanaan ja tämän perusteella voisi uumoilla Myrkystä
kasvavan ison tytön, tämän hetkiset strategiset mitat: noin
8,2 kg ja noin 38 cm. Pari hammasta on eturivistöstä
irronnut. Edelleen se on muutenkin sitä mitä tilattiin.
Vauhdikas, mutta rauhallinen. Rämäpää, mutta kuuliainen.
Ketterä kun mikä. Jani on ihan tämän neidin hurmiossa, joten
saapa nähdä tuleeko Myrkystä Janin koira! Pari kertaa on
viskottu damia sekä myös tipuja ja ne tuntuvat tulevan
takaisin varsin mallikkaasti. Seuraavaksi sitten vain
malttia, palautuksia ja nenän käyttöä...

- Tekevälle sattuu, sanoi Myrkky
kompastuttuaan lokin siipeen ja tehtyään kuperkeikan ;)
23.3.2009 Talvinome ja tokoilua
Lauantaina kello soi jo neljän aikaan ja heti aamutoimien
jälkeen suuntasimme Nurmijärven kautta Vilppulaan Mäntän
Talvinomeen kannustamaan Redadict-joukkuetta ja tollerikerhon
joukkueita.
Kairo, Otto ja Nitro tekivät kaikki tasonsa mukaiset
hyvät suoritukset, joihin voi olla tyytyväinen. Tosin Otto
tuumasi heittäjän olevan vaarallinen ja aiheutti
ylimääräisiä sydämentykytyksiä ainakin minulle. Koirakoille
tämä oli varmasti kasvattava kokemus ja hyvä tapa testata
mihin asioihin erityisesti tulee kiinnittää huomiota.
Mahtavaa että olitte rohkeasti mukana!
Sunnuntai vierähti tokon merkeissä oman seuran kisoissa.
Speedy teki tasaisen tarmokkaan ja jännittyneen
suorituksen. Kaikista liikkeistä tuli kuitenkin pisteitä, ja
ne riittivät ykköstulokseen ja luokkavoittoon. Ohjattu ja
hyppynouto sujuvat treeneissä jo melko siististi, mutta
kisatilanteessa tuli taas esiin mahdoton kapulan tappo.
Tunnari sen sijaan oli nyt hyvin sen kaltainen, mihin koira
pystyy treeneissä :) Kuukauden päästä olisi seuraavat kisat,
joten sitten nähdään miten vieraassa paikassa hommat
sujuvat.
Bitti starttasi ekaa kertaa voittajassa. Juoksujen takia
treenaamisen viimeistely jäi vähiin, joten mistään "kyllä me
tämä varmasti osataan"-tunteesta ei ollut tietoakaan kehään
mennessä. Bitti kuitenkin suoritti tasaisesti ja
tunnollisesti. Melko matkalaukultahan se Speedyn jälkeen
tuntui! Hitaudesta rokotettiin monesti pisteen verran, joten
saimme tasaisesti ysiä. Ruutu meni vähän pitkäksi ja siihen
tuli myös yksi varmisteleva käsky, siitä sitten 7,5
pistettä. Pisteet riittivät ykköstulokseen KP:n kera ja
luokkavoittoon. Varsin mukava tokopäivä :)
18.3.2009 uutisia näyttelyistä ja silleen
Pitkästä aikaa taas päivityksiä. Ne ovat vähän taas
kestäneet, sillä tietokone oli jonkin aikaa sairastuvalla
virtalähteen rikkouduttua jälleen. Siellähän sitten kökötti
kotisivut, kuvat ja vanhat mailit. Se on kuulkaa kova paikka
kun addiktilta kilahtaa kone ;) Onneksi webmaili sentään
toimi!
Ihan ensimmäiseksi myöhästyneet synttärionnittelut
Happy-pennuille. Kyllä aikuisen iässä kelpaa.
Happyt ovat myös olleet aktiivisia: Sanna ja Rilla
saivat kasaan TK1:n tulokset ja Hulda näyttäytyi Tampereella
EH:n arvoisesti. Onnittelut!
Teppo ja Tiltu näyttivät naku-pukunsa Rainer Vuoriselle
ja saivat H.n ja T:n. No, ainakin herra Vuorinen tietää
mistä tykkää ja osaa käyttää koko skaalaa.
Viimeisin päivitys kun oli melkolailla
terveysasiapitoinen, jatketaan samalla linjalla.
Tiituksen ANA-tulos on tullut ja se on negatiivinen. Ei
kyllä mikään ihme-uutinen sinänsä. Mutta munuaisvika
johtunee siis jostain muusta kuin autoimmuuniongelmasta.
Daisyn kuvaustuloksetkin ovat vihdoin viimein tulleet.
Lonkat A/A ja kyynärät 0:0. Mahtava homma! Joshkin on saanut
kasan terveystuloksia: Lonkat, kyynärät, silmät ja sydän
ovat kaikki OK.
Parissa näyttelyssäkin on ehditty pyörähtää. Valkealassa
Saija Juutilaisen arvosteltavana
Kössi oli PU-2, ROP-VET,
Bitti ERI/VAK1 ja
Rasa ensidebyytissään virallisissa luokissa JUK1, PN-3!
Tampereella Peter Beyersdorfin arvosteltavana Bitti oli
ERI/VAK4 ja komea
Otto ROP ja sai Sertin ja Cacibin! Onnittelut Oton
perheelle vielä tätäkin kautta! Tampereen reissun yhteydessä
pidettiin myös pieni talvinome-/pirkandamikenraali Ilon,
Oton ja Kairon voimin. Kaikkien työtä oli ilo katsella ja
koirat ovat todella kehittyneet sitten viimenäkemän aivan
huimasti. R & R:ien äiti Mila oli meillä hoidossa ja
napsimme muutaman kuvan, jotka löytyvät Milan omasta
galleriasta.
27.2.2009 Terveysasioita
Daisy on käynyt
kuvattavana ja nyt vaan odotellaan tuloksia Kennelliitosta.
Polvet Daisyllä oli kunnossa. Silmät olivat OK
lukuunottamatta yhtä väärästä paikasta löytynyttä ripseä.
Diagnoosiksi siis Distichiasis. Varsin mielenkiintoisen
päivästä teki Bitin kaihin
tilannekontrolli. Samentuma oli nimittäin ohentunut ja
pienentynyt, eikä suinkaan paksuuntunut kuten kaihi
normaalisti käyttäytyy.
Tiitus ja Daisy
kävivät luovuttamassa verinäytteet Biomedicumissa. Tiituksen
näyte lähtee ruotsiin Helen Hamlinille, sillä hänestä oli
mielenkiintoista että A/M:n sairastaneella koiralla oli
munuaisongelmia. Jos munuaisongelma on autoimmuuniperäinen,
ei sen tulisi "kuulua yhteen" meningiitin kanssa. Daisy taas
saattaa päästä verrokkikoiraksi Lohen ryhmällä oleville
näytteille toisista kanadalaisista koirista. Myös Myrkky
antoi oman panoksensa tutkimukselle näytteenottajien
yllytettyä "otetaanko tuosta pienestä myös?". No mikä
ettei... Odotukset ja toiveet Lohen tutkimusryhmään kohtaan
kohosivat huomattavasti viime viikolla kun saimme kuulla
Kössin tyttären, sijoituskoirani
Rasan, pentuesisaren
Impan sairastuneet aivokalvontulehdukseen. Toivotamme
Impalle pikaista paranemista!
Kössin ja Even tytär
Hulda on saanut viralliset kuvaustulokset: Lonkat A/A ja
kyynärät 0:0. Erittäin hienoa, onnittelut!
25.2.2009 REDADICTIT LAIHIALLA
Laihian ryhmänäyttelyssä Saija Juutilaisen arvosteltavana
Redadicteja edustivat Otto, Kairo ja Ilo.
Ilolle tämä
oli ensimmäinen esiintyminen ja iloksemme Ilo oli ROP-pentu.
Onnittelut!
Otto oli paras uros, sai sertin ja oli lopulta myös ROP!
Onnittelut! Oton veli
Kairo sai
valitettavasti moitetta pyöreistä silmistään,
takaliikkeistään ja passahtavasta liikkumisesta ja sai näin
ollen H:n. Kairossa on kyllä potentiaalia ja kunhan
liikkuminen tulee kuntoon, ei kun uudestaan. Silmille ei
ehkä voi tehdä mitään ;)
25.2.2009 RUOTSISSA
Viikonloppu vierähti taas oikein mukavassa seurassa Anita
Norblomin luona kurssitelleen. Perjantaina Kirkkonummelta
matkaan lähti karavaani sisältäen itseni lisäksi Bitin,
Readyn ja Rasan haltijansa Marja-Liisan kera. Laivalla
Turusta aamuksi Tukholmaan ja sieltä Enköpingiin. Aamulla
Ready pääsi uusien omistajiensa huomaan ja matkasi kohti
uutta kotiaan Kolmårdenissa. Ei, sitä ei myyty sinne
eläintarhaan vaikka välillä jo tulikin mieleen josko se
siskonsa kanssa soveltuisi sinne apinaosastolle ;) Readyn
matka ja kotiutuminen ovat sujuneet ongelmitta. Reipas
tyttö!
Treenit Bitin kanssa sujuivat hyvin. Tehtävät eivät
olleet meille kovin vaikeita, mutta saimme taas
kullanarvoista kokemusta mm. "leikkinomekokeen"
muodossa. Anitan kommentit yhteystyömme kehittymisestä
parempaan suuntaan lämmittivät mieltä. Haku oli nyt myös
aivan eri näköistä kuin syksyn puolella, joten tehty työ on
tuottanut tulosta. Sunnuntaina saimme siis palata kotiin
hyvillä mielin ja reppu täynnä uusia ajatuksia ja
treenivinkkejä.
16.2.2009 uutisia ja kuulumisia
Tuloksia on tullut taas varsin mukavasti. Spex on ollut
toisessa näyttelyssään ja napannut sertin ja ropin lisäksi
RYP-4 sijoituksen. Valtavat onnittelut Spexille joukkoineen!
Sanna ja Rilla ovat tokoilleet ja 185 pisteen myötä saivat
ykköstuloksen KP:n ja luokkavoiton alokasluokassa.
Onnittelut! Ville oli jälleen ROP-pentu, Onnea!
Pennut kasvavat ja keksivät kaikkea uutta. Parhaamme
mukaan yritämme järjestää niille aktiviteetteja ;) autoiltu
on nyt useamman kerran ja käyty kyläilemässäkin. Nyt vaan
näyttää siltä että tuttavapiiriin ja naapurustoon on tullut
kutsumaton vieras nimeltä kennelyskä! Saamme siis tästä
lähtien
olla extravarovaisia joskaan ei sitä ihan neljän seinän
sisälläkään voi jäädä olemaan. Viikon sisällä Pirre aka
Ready pääsee lähtemään uuteen kotiinsa mikäli paperiasiat
järjestyvät ennen sitä. Hoppas det!
Bitin kanssa olemme mukana tolleriyhdistyksen
nome-valmennustiimissä. Vajaa kuukausi sitten olimme
ensimmäistä kertaa Esa Valkosen koulutuksessa ja eilen oli
toinen kerta. Lisää oppia piisaa kuun lopulla kun suuntaamme
taas Anita Norrblomin kurssille :) Todella ihanaa päästä
tällaisten huippujen koulutukseen imemään lisää oppeja.
Eilen Jani sai napsittua jonkin verran kuvia, joita tulee
galleriaan ilmaantumaan lähiaikoina kunhan ensin saadaan
kuvat käytä läpi.
Kössi täyttää keskiviikkona viikolla kunnioitettavat 10
vuotta! Olen kovasti yrittänyt pohtia (ihan vaan
leikkimielellä!) mitä sille voisi keksiä lahjaksi, onhan
täysi kymppi kuitenkin ihan eri asia kun normaalit
synttärit; kyseessä on sentään pyöreät vuodet. Nojoo, siltä
itseltään jos kysyisi, niin haluaisi varmaan koiraseksiä ;)
Sitä en kuitenkaan taida tähän hätään pystyä järjestämään,
joten täytyy tyytyä vähän tylsempään lahjaan. Mutta mitä
ihmettä koira voi ihan oikeasti haluta. Ruokaa? Sitä tulee
joka päivä hyvänen annos muutenkin, joten ehkä ei
kuitenkaan... Ellei sitten hommaisi normaalin possun lavan
tai broiskun siiven sijaan vaikka kengurun kaulaa. Ei vaan
taida olla mahdollista sekään. Jonkun öllin ajaminen on
tietty sekin suosikkihommaa, hmmm... Ehkä se toivoisi ihan
vaan laatuaikaa kahden meidän ihmisten kanssa; pitäisikö
viedä muut koirat päiväksi hoitoon...? Mutta pohdinta
jatkuu. Aika vaikea kysymys loppujen lopuksi "mitä koira
todella haluaa"?!? Sillä tuntuu olevan niin monta asiaa,
joista se todella ilahtuu. Jee, mä saa ruokaa! Jee, mä
pääsen lenkille! Jee, mä saan tulla sohvalle! Pitäisi
vissiin ottaa vähän oppia itsekin tuosta asenteesta :)
Tiitus kävi munuaisarvokontrollissa; urea oli laskenut
hyvälle tasolle mikä kertoo ruokavalion olevan kohdallaan.
Krea sitä vastoin oli matkalla ylös. Viimeksi juuri
viitearvon ulkopuolella 156:ssa, nyt 190. Seuraava kerta
sitten kertonee onko munuaisten tuhoutuminen agressiivista
vai ei, mutta tuhoutumassa ne kuitenkin ovat. Damn :( Mutta
toistaiseksi koira on hyvässä kunnossa ja jatkamme entiseen
malliin. Speedykin pääsi pitkästä aikaa osteopaattimme
käsittelyyn, sillä on nyt talvikautena onnahdellut rankan
lenkin jälkeen joitakin kertoja. Hanki ei todellakaan tee
hyvää vasemmalle etupuolelle, josta on siis katkaistu hauis
ja olkanivelessä havaittu alkava nivelrikko. Osteopaatti
havaitsi lantion olevan jonkin verran jumissa ja selkälinjan
laskeneen. Kaikki vaikuttaa siis kaikkeen. Käynneistä
osteopaatilla tulee tästä lähtien säännöllisiä, jotta
Speedyn terveys pysyy mahdollisimman hyvänä.
6.2.2009 Kimin kuvaustulokset
Kimin kuvaustulokset on vihdoin saatu! Lonkat A1/A1 ja
kyynärät 0:0, onnittelut :)
1.2.2009 pentujen kuulumiset
Pikku terrorostit Hansu ja Pirre ovat ehtineet jo huimaan
kuuden viikon ikään. Hansun mielestä hän on jo niin vanha
että voi komennella isoja koiria ja tehdä mitä lystää.
Neidillä on siis varsinainen ego! Pirre sentään on normaali
pentu ;) Ruoka maittaa hyvin, joskin Hansulla on välillä
muita mielenkiinnon kohteita kuin ruokakuppi silloin kun
pitäisi syödä. Niinpä tytöillä on puolen kilon painoero
painavamman Pirren painaessa lähes neljä kiloa. Sisätilat
käyvät ahtaiksi tyttöjen vetäessä rallia ympäri olohuonetta,
työhuonetta ja keittiötä. Takapihalla onneksi on enemmän
tilaa telmiä. Vaikka pakkastakin on ollut kymmenisen astetta
ei se ole estänyt näitä tytsiä tutustumassa sen sopukoihin.
Älä koskaan sano ei koskaan! Äläkä ainakaan koskaan usko
mitä minä sanon! Niinhän siinä nimittäin kävi, että Hansu
valloitti sydämeni ja saa jäädä. Pirre taasen muuttaa
ruotsiin
Marie Eklövin ja
Håkan Gulliksenin luokse. Aivan mahtava säkä saada
näin mukava perhe Pirren omistajiksi. Hansu ei enää ole
nimeltään Hansu, vaan uusi nimi on
Myrkky. Kukin saa sitten
keskenään arvailla mistä moinen nimi, mutta pientä huumoria
ja ironiaa siinä on tarkoitus olla. Voinee myös sanoa että
toista samaa nimeä tuskin tulee vastaan ;) Pirre on
toistaiseksi Pirre, kunnes uusi nimi on keksitty.
Pentusten kuvaamisen, ihailemisen ja leikittämisen
lisäksi Janin uusi lellikki Canon EOS 5D Mark II on
ulkoillut kuvaamassa Daisyä,
joka on taas ollut tovin meillä hoidossa.
31.1.2009 Nitrolle va-sert
Raahen ryhmänäyttelyssä Saija Juutilaisen arvosteltavana
Nitrolle
napsahti vara-serti, onnittelut! Näitä vara-sertejä ja
läheltä piti tilanteita on jo muutama, joten seuraavalle
kerralle pidämme isot peukut pystyssä jättipottia varten.
25.1.2009 agrosofenit strömsholmassa
Kössin ja Toppan
Agrosofen-pennuista Strömsholmassa Bjarne Sörensenin
arvosteltavina olivat Impa, Toppen ja Spex. Impalle ja
Toppenille tuli sileät ykköset, mutta Spex otti isomman
potin saamalla SERTin ja VSP-ruusukkeen kotiinviemisiksi.
Onnittelut!
14.1.2009 hansun ja pirren kuulumiset
Tytöt kasvaa niin että kohina kuuluu, joskin nyt baari ei
enää ole niin pullollaan kuin ennen eli jenkkikiset
lähtenevät sulamaan pikkuhiljaa. Muutama makunokare
jauhelihaan on syöty, mutta arvatenkaan tuon lisäruokinnan
kanssa ei ole kiire. Matolääke oli yök! Kävely onnistuu jo
melko hyvin, juoksukin jotenkuten. Askeleet ovat vielä kovin
vaappuvia ja etupää ja takapää eivät tahdo haluta samaan
suuntaan. Leikkiyritykset ovat vielä lähinnä toisen leuan
tunkemista kitaan tai toisen jyräämistä kumoon. Hampaatkin
jo on, ensin tuli naurettavat kulmurien nysät, mutta nyt
näkyy jo kunnon rivit muitakin hampaita. Hauskasti ne
kokeilevat niiden tehoa joka paikkaan, erityisesti
varpaisiin... Luonteetkin alkavat erottumaan. Hansu
vaikuttaa hyvin uteliaalta ja on rohkeasti tutkimassa uusia
juttuja. Kunnes se sitten joutuu liukkaalle lattialle eikä
osaakaan itse pois. Hyvä tavaton mikä kiukku ja huuto siitä
sitten syntyykään. Pirre sen sijaan ottaa vähän iisimmin
tuon tutkimaan lähdön kanssa ja kun joutuu paikkaan, josta
haluaakin pois, pistää Pirre pakin päälle ;)
14.1.2009 uutisia ruotsista
West Coast Tollers Mumin aka
Red Baron on mennyt ja nuuskutellut itsensä
jälkivalioksi, onnittelut! Ylipäätään ihan mieletön homma,
että naapurissa voi napsia mejästä tuloksia sydäntalvella.
Meillä sitä vaan ootellaan "lumen sulamista" ;) Red Baronin
sisko Kaxi, on vaihtanut kotia ja muuttanut
kasvattaja/omistajan muuttuneiden perhesuhteiden vuoksi
Marien ja Håkanin luokse. Peukutuksia heille elämään
uuden koiran kanssa!
Agrosofen pennuista
Spex esiintyi Ing-Marie Hagelinille MyDog näyttelyssä
sijoittuen junnuluokassa toiseksi. Valitettavasti CK:ta ei
irronnut, joten tulos oli pelkkä ykkönen. Kovasti oli
Hagelin Spexistä kuitenkin pitänyt, joten tästä on hyvä
jatkaa.
3.1.2009 uusi vuosi ja uudet kujeet
Niin vaihtui jo vuosikin. Uskomatonta, miten nopeasti
aika vierähtääkin! Vuoden aikana tapahtui monenlaista, mutta
emme muistele menneitä sen enempää vaan suuntaamme kohti
tulevaa. Iso kiitos kaikille ystäville ja kavereille jotka
ovat olleet auttamassa ja tukemassa niin ylä- kuin
alamäessäkin. Suuri kiitos myös kasvattien omistajille,
jotka ovat ahertaneet koiriensa kanssa monenlaisissa
tapahtumissa ja ihan tavallisessa arjessakin. Siis kiitos ja
onnea tulevaan!
Pirre ja Hansu sen kun kasvavat :) Ruokaa riittää ja kun
jalat eivät vielä kanna ei energiaakaan hurjasti kulu muuhun
kuin kasvamiseen. Tytöt ovat siis keskittyneet keskivartalon
kasvattamiseen ja ovatkin tätä nykyä enemmän mursun kuin
koiranpennun näköisiä. Mutta jahka pääsevät jaloilleen,
palaa tuo hyytelö kyljiltä ;) Varokoon äippä ja hoitotäti
Bitti! Silmät ovat olleet auki jo muutaman päivän ja
kuulokin alkaa ihan selvästi jo toimia.
Sisäinen kamppailuni, pitääkö vaiko eikö pitää on
päätynyt ratkaisuun etsiä toisellekin tytölle oma rakastava
perhe. Toivon siis löytäväni harrastavan kodin mutta
kuitenkin voivani pitää itselläni mahdollisuuden käyttää
pentua tulevaisuudessa jalostukseen mikäli se on erinomainen
joka suhteessa. Vaikka eläinlääkäri totesi näiden kahden
pennun olevan täysin kunnossa, kahden sisaruksen menettäminen oli sen
verran vakava ja pysäyttävä asia, että en pentua ihan heti
jalostuskoiraksi ole kaavailemassa. Koska tollereilla rotuna
on kuitenkin vakavia ongelmia ja yhdistelmä mm niin
autoimmuunisairausvapaa (kop, kop) kun tolleriyhdistelmä nyt
vaan voi olla, en jalostuskäyttöä ihan
romukoppaankaan ole heti heittämässä. |