KOIRAT >> SPEEDY: nome | agility | toko | näyttelyt | lt

 

SPEEDY - TOKO

Kesän 2002 lopulla Speedy täytti vuoden, joten "itsensä sivistäminen" tottelevaisuutta harjoittelemalla on ollut pojan ohjelmassa jo pitkään. Osallistuimme UMN:n pentukurssille keväällä 2002 ja kesätauolle siirryimme kilpaileman tähtäävien ryhmässä saadut opit mielessä. Mielestäni on tärkeää käydä nuoren koiran kanssa kimppakoulutuksissa tekemässä helppoja harjoituksia, jotta keskittymiskyky paranee ja samalla koira sosiaalistuu. Tavoitteena Speedyn kanssa on ollut alusta lähtien tokossa kilpaileminen, joten pyrin opettamaan asiat tätä silmällä pitäen. Alkuopettelu tapahtuu kotona ja siitä edetään vaativampiin ympäristöihin kun koira tietää mitä siltä halutaan. Tärkeintä on edetä koiran tason mukaan. Ei sovi myöskään unohtaa mm. murkkuiän mukanaan tuomaa kiukuttelua, jolloin on paras pitää pieni hengähdystauko.

Speedy on erittäin vastaanottavainen ja yritteliäs. Se myös oppii nopeasti ja omaksuu uusia asioita hyvin. Alokasluokassa kisasimme kolmasti, jotta meille molemmille kertyisi kisakokemusta. Vähempikin olisi varmasti riittänyt, mutta viimeinenkin kisa tuli käytyä ollessamme mukana Helsingin Seudun piirinmestaruudessa UMN:n joukkueessa. Yhteensä kolmesta avoimen luokan kisasta tuli myös kaikista ykköstulos. Sateisessa Lauttasaaressa keväällä 2003 saimme yhdestä nollasta huolimatta mukavan tuloksen. Seuraava koitos oli tokon Joukkue-SM Pihtiputaalla. Speedy voitti luokkansa! Suoritus ei ollut aivan täydellinen, mutta tärkeintä oli, että kykenimme molemmat keskittymään hyvin ja palkkaaminen ei ollut ongelma. Itse asiassa pieni katko kehästä toiseen siirtymisen vuoksi oli vaikeampi ja huonompi juttu kuin mitä olin ajatellut. Koko tapahtuma oli kyllä ikimuistoinen. Oli hienoa jännätä kavereiden kanssa kahden tollerijoukkueen puolesta. Kolmas kisa sujui mukavasti, vaikka kehänauhan pidikkeinä olleet halot (!) olisi ollut niin kiva noutaa liikkeiden aikana tai ainakin niiden välissä :-) Ensimmäinen ja ainoa voittajaluokan kisa käytiin Hyvinkäällä SNJ:n joukkuemestaruudesta kamppailtaessa. Jouduimme vähän vahingossa mukaan kilpailemaan, ja hyvä niin, sillä tollerijoukkue voitti kultaa ja Speedy oli ainoa ykköstuloksen saanut.

EVL:n alku ei sitten olekaan ollut niin ruusuista. Sähellystä, kuumumista, kuuroutta. Eli useita nollia.... Touhu meni välillä vähän väkisin yrittämiseksi. Kun hauskuus katoaa treenaamisesta, ei siitä sen jälkeen enää mitään tulekaan. Vaikka tokoilemmekin ihan vakavissamme ja tavoitteet on korkealla, pitää treenaamisen olla hauskaa! Keväällä 2004 pääsimme mukaan toko-valmennusrenkaaseen, eräänlaiseen treenirinkiin, jossa on mukana suomen parhaimmistoa. Suoritukset ovat parantuneet ja olemme kokeneet muutamia todellisia tähtihetkiä. Parhaita saavutuksia lienee SNJ:n mestaruus v. 2004 ja 2005 sekä tollerikerhon mestaruus 2004. Vuonna 2005 voitimme uudenmaan kennelpiirin piirimestaruuden ja 2006 SM-joukkuetokon erikoisvoittajaluokan. Speedy on kolmena vuotena peräkkäin ollut tollerikerhon vuoden tokokoira. Pettymyksiäkin on matkan varrelle tullut, mutta niitähän ei tarvitse muistella!

On kuitenkin täysin varmaa, että en koskaan tule saamaan toista näin hyvää tokokoiraa - ainakaan tollerista. Leikkisästi aina sanonkin, että Speedy on sielultaan bordercollie, jolla on vaan punainen turkki päällä.

SPEEDYN TOKOTULOKSET >>