KOIRAT >> KÖSSI: nome | agility | toko | näyttelyt | lt I jälkeläiset

 

KÖSSI - TOKO

Ensimmäinen virallinen kokeemme oli Siuntiossa 22.9. 2001. Olin yllättynyt kuinka hyvin se loppujen lopuksi sujui, joten viimeistään tuolloin menestyksen innoittamana sain tokokärpäsen pureman. Kolmannesta koitoksesta irtosi toinen ykköstulos ja marssitus avoimeen luokkaan. Kevään 2002 aikana onnistuimme keräämään kolme ykköstä avoimesta luokasta. Nomeilun ohessa starttasimme kesällä muutamassa voittajaluokan kokeessa. Syksyllä saimme voittajaluokasta ykkösen, joka oikeutti kisaamaan EVL:ssä. Kynsivamma ja talvilomailu aiheuttivat kuitenkin katkoja harjoitteluun, joten vielä keväällä 2003 kisasimme kahdesti voittajassa. Heti ensimmäisestä EVL-kokeesta tuli ykkönen, mutta sen jälkeen tulikin kerättyä lähinnä kakkosia ja kolmosia. Ruutu oli pitään jotenkin ihan ylivoimaisen vaikea. Vihdoin ohjaajankin päähän kuitenkin meni, että vaaditaan toistoja ja toistoja sekä motivaatiota ja motivaatiota. Normaalista räveltämisestä huolimatta hyviäkin tuloksia on tullut, ja niinpä Kössi on Tollerikerhon tokomestari vuodelle 2003 ja SNJ:n tokomestari vuodelle 2003. Tokouran tavoite tuli saavutettua kun heti vuoden 2005 alussa Kössistä tuli tottelevaisuusvalio.

KÖSSIIN TOKOTULOKSET >>