DAISY - NOME
Vaikka Daisy asuukin Lauran ja Tomin luona, olen saanut
harjoitella ja kisata nou/nomessa Daisyn kanssa. Aina
silloin tällöin se on ollut muutamia päiviä luonamme
oppimassa perusasioita.
Daisy on luontaisesti hyvä markkeeraaja, haussa sillä on
uskomaton sitkeys ja halu löytää. Linjaa se ottaa
luontaisesti edeten suoraviivaisesti. Suunnat siihen on
sisäänrakennettu. Palautukset tulevat vähintäänkin samalla
vauhdilla kuin millä menomatka on suoritettu. Jos jotain
saisi toivoa lisää, ottaisin nopeamman, suoraviivaisemman ja
näyttävämmän veteenmenon ja hieman vähemmän itsensä
likaamisen "pelkoa". Daisy ei karsasta mitään riistajaleja,
joskin voisi olla hieman nopeampi ylös otoissa ja pitää
syvemmällä otteella. Suu on pehmeä ja yksikään riista ei ole
koskaan vahingoittunut. Uimarina koira on aivan yliveto.
Daisy on vuoden 2009 aikana läpäissyt taipumuskokeen,
sijoittunut epävirallisessa Möllerissä toiseksi, startannut
kolmessa nome-kokeessa saaden tuloksiksi yhden kolmosen ja
kaksi ykköstä. WT-starteista toinen päätyi ykköstulokseen ja
toinen kakkostulokseen. Ruotsin TollarSpecialenissa Daisy
starttasi junioreiden nome-kokeessa ja voitti luokkansa.
Junnioritollerimestari-kisassa lopullinen sijoitus oli
neljäs kun näyttely ja nome-koe laskettiin yhteen. Daisy on
suomen Junioritollerimestari sekä valittiin
Novascotiannoutajat ry:n nome-tulokkaaksi!
Päivitetty 5.9.2009
|